Vuoden tulokas 2019 – Kalle Lehtinen
Raksystems palkitsee vuoden lopulla järjestettävässä henkilöstöpäivässään vuoden aikana ansioituneita raksilaisia. Yksi jaetuista tunnustuksista oli Vuoden tulokas -palkinto, joka ojennettiin Kuntotutkimusosastolla työskentelevälle viemäriverkostojen asiantuntija Kalle Lehtiselle.
Miltä Vuoden tulokas -tittelin saaminen tuntui?
”Tuntuu mukavalta, että työpanokseni on huomattu. On kiva huomata, että tekemäni työ on tuottanut tulosta näinkin nopeasti. Kalenterini taisi olla töiden aloituksesta jo ensimmäisen kuukauden jälkeen seuraavaksi puoleksi vuodeksi täynnä työkeikkoja.”
Kalle Lehtinen, viemäriverkostojen asiantuntija ja Vuoden tulokas 2019
Kalle aloitti viemäriverkostojen asiantuntijana Raksystemsillä keväällä 2019. Taustalta häneltä löytyy kokemusta viemäriverkostojen tutkimisen lisäksi putkistojen asennuksen puolelta.
Minkä asioiden uskot olevan Vuoden tulokas -palkintosi taustalla?
Kalle kertoo luoneensa lähes tyhjästä liiketoimintamallin viemäriverkostojen tutkimiselle. Kehitetty malli toimii hyvin, sillä kysyntää riittää. Toimintamalli ja asiantuntijuus ovat lisänneet tärkeän osan Raksystemsin kiinteistöjen kuntotutkimuksen palvelukokonaisuuksiin.
”Työelämässä periaatteellisena suuntana minulla on kehittyä omassa työssä jatkuvasti ja edetä uralla eteenpäin. Tekemisen meininki, yrittäjähenkisyys ja periksiantamattomuus ovat varmasti vaikuttaneet palkinnon saamiseen”, Kalle pohtii.
Minkälaiset ensimmäiset kuukaudet Raksystemsillä ovat olleet?
Ensimmäiset kuukaudet Raksystemsillä ovat olleet sopivan vauhdikkaita Kallen mielestä. Päivät menevät nopeasti työn touhussa. Kallesta on ollut mukavaa saada toteuttaa omia ajatuksia ja kehittää palvelua muiden asiantuntijoiden kanssa.
Kalle kertoo työympäristön ja kulttuurin olevan sellainen, jossa asiat saa tehdä parhaaksi katsomallaan tavalla. Asiantuntijana hän on itse vastuussa töiden valmiiksi saattamisesta ja siitä, että sovitut hommat tulee tehtyä aikataulussa.
”Kun tällaisessa ympäristössä on muutaman kuukauden ollut, niin huomaa, kuinka toimiva ja innostava tällainen työskentelykulttuuri on työntekijän näkökulmasta. Tällaisen toimintamallin jälkeen on varmasti vaikea löytää yhtä hyvää työympäristöä kuin Raksystemsillä on”, Kalle summaa.
Mikä omasta mielestäsi on parasta Raksystemsillä?
”Parasta Raksystemsillä työskentelyssä on vapaus tehdä ja kehittää omaa ammattitaitoaan, koen myös saavani siihen täyden tuen yrityksen puolesta. Motivoivaa on myös työn monipuolisuus, kun saan itse tehdä tarjoukset ja sopia työajat oman kalenterini mukaisesti”, Kalle kertoo.
Kalle painottaa myös raksilaisten avuliaisuutta. Raksystemsin työntekijät pitävät yhtä ja kavereita autetaan, jos apua tarvitaan. Yrityksessämme on hyvä työyhteisö, jossa ketään ei jätetä ulkopuolelle.
Mitä toivot työvuodelta 2020?
Kalle toivoo pääsevänsä laajentamaan tilauskantaa viemäriverkostojen tutkimuksien osalta ympäri Suomen, kunhan ensin sopivia asiantuntijoita saadaan rekrytoitua maakuntiin. Tavoitteena on myös palvelun kehittäminen paremmaksi, jotta pystymme palvelemaan kehittyvää asiakaskuntaamme yhä nopeammin ja kokonaisvaltaisemmin.
Kalle vinkkaa myös uusista jo kehitteillä olevista liikeideoista. Hän toivookin saavansa uudet ideat käynnistettyä vuoden 2020 aikana.
Onnea vielä Kalle Vuoden tulokas 2019 -tittelistä! Alta voit lukea Raksystemsin viralliset perustelut palkinnon jakamisesta.
Uskomattoman ammattitaitoinen ja tehokas kaveri! Aloitti työt toukokuussa niin sanotusti nollasta, kun hankittiin kalusto ja autokin vasta henkilön aloittaessa ja jo lokakuussa oli myyty loppuvuoden kalenteri täyteen. Kalle on hoitanut pestiään kunnialla ja oma-aloitteisesti yrittäjäasenteella.