Politiikat ja dokumentit / Sopimusehdot: Kiinteistökartturi

Sopimusehdot: Kiinteistökartturi

Päivitetty 29.4.2024

 


Näitä sopimusehtoja sovelletaan, kun asunto-osakeyhtiö tai kiinteistöosakeyhtiö (jäljempänä ”Asiakas”) tekee sopimuksen Kiinteistökartturi -palvelusta (jäljempänä ”Palvelu”) Sustera Oy:n tai samaan konserniin kuuluvan yhtiön (jäljempänä ”Yhtiö”) kanssa. Sopimusehdoissa tarkoitetaan kuukaudella yhtä (1) täyttä kalenterikuukautta. Palvelu on tarkoitettu Palvelua koskevien Asiakkaan rakennusten ja asunto/kiinteistöosakeyhtiön kunnossapitovastuun osalta huoneistojen kunnossapidon tueksi Asiakkaan hallituksen jäsenille ja varajäsenille, isännöitsijälle tai muulle Asiakkaan valtuuttamalle taholle (”Käyttäjä”) siinä laajuudessa kuin se kulloinkin on Palvelun puitteissa mahdollista. Asiakkaan puolesta Palvelua käytävät Käyttäjät. Palvelua ei ole suunnattu kuluttajille.

Palvelua koskeva sopimus tulee voimaan tilaussopimuksen solmimisella sekä sopimus- ja käyttöehtojen hyväksynnällä. Palvelua koskevan tilaussopimuksen tulee olla hyväksytty siten kuin asunto-osakeyhtiön/kiinteistöosakeyhtiön nimenkirjoittamisesta on yhtiöjärjestyksessä määrätty. Asiakas hyväksyy sen, että Yhtiö ei ole velvollinen tarkastamaan Käyttäjien valtuutusta toimia Asiakkaan nimissä ja puolesta Palvelua koskevan sopimuksen solmimisessa, irtisanoessa tai Palvelua käyttäessä. Asiakkaan tulee varmistaa, että Palvelua sen puolesta käyttävät tahot noudattavat palvelua koskevia käyttöehtoja.

Palvelujen käyttöönottamisen edellytyksenä on, että Asiakas sitoutuu noudattamaan näitä sopimusehtoja, Palvelua koskevia muita sopimusehtoja, käyttöehtoja ja tuotekuvauksia sekä Yhtiön mahdollisesti erikseen antamia tai Palvelun yhteydessä ilmeneviä Palvelun käyttöön liittyviä Yhtiön tai sen sopimuskumppanin ohjeita ja sitoutuu noudattamaan niitä. Asiakkaan tulee tutustua näihin ehtoihin huolellisesti ennen Palvelun käyttöönottamista. Lisäksi Palvelun käyttäminen edellyttää Palvelua koskevien mahdollisten maksujen suorittamista.

Yhtiö ilmoittaa palvelun sisällön käyttöohjeissa, tuotetiedoissa ja käyttöehdoissa. Yhtiöllä on oikeus tehdä palveluvalikoimaan, palvelujen toimintaan, hinnoitteluun ja sisältöön muutoksia. Muutokset tulevat voimaan Yhtiön ilmoittamasta ajankohdasta lukien. Muutokset hyväksytään jatkamalla Palvelun käyttämistä. Muutosten ollessa olennaisia on Asiakkaalla oikeus sulkea Palvelu toimittamalla Yhtiölle irtisanomisilmoitus Palvelussa olevan ohjeistuksen mukaisesti yhden (1) kuukauden kuluessa siitä, kun Yhtiö on ilmoittanut muutoksesta. Mikäli Asiakas irtisanoo Palvelun olennaisen muutoksen johdosta, palautetaan Asiakkaalle se osuus maksuista, joka vastaa maksettujen, mutta käyttämättä jäävien kokonaisten kalenterikuukausien osuutta. Yhtiö ei ole velvollinen tarkastamaan Palvelun irtisanoneen tahon oikeutta irtisanoa Palvelu.
Kaikki toimeksiannot, hakemukset, sopimukset sekä muut tahdonilmaisut ja viestit, jotka on tehty Palvelussa sitovat Asiakasta tai sitä tahoa, jota Käyttäjä edustaa.

Asiakkaan tulee itse hankkia omalla kustannuksellaan Palvelun käytön edellyttämät laitteet, ohjelmat, tietoliikenneyhteydet sekä muut tarvittavat palvelut ja vastaa niiden käyttö- ja ylläpitokustannuksista, turvallisuudesta ja toimivuudesta.

Palvelun ja sen osien käyttö voi olla maksullista. Maksullisten Palvelujen tai niiden osien hinnat ja/tai hinnan määräytymisperusteet sekä maksua, toimitusta ja muuta sopimuksen täyttämistä koskevat ehdot ilmoitetaan kyseisten maksullisten Palvelujen sopimusehdoissa, tilaussopimuksessa tai Yhtiön verkkosivuilla. Voimassa olevat hinnat ja hinnoitteluperusteet ovat kulloinkin nähtävissä Yhtiön internetsivuilla. Suoritettuja maksuja ei palauteta, ellei kyseessä ole Yhtiön päätös sulkea Palvelu kokonaisuudessaan tai muu ehdoissa määritelty tilanne. Yhtiöllä on oikeus päivittää ilman ennakkoilmoitusta sekä voimassaolevaa hinnastoa, sopimusehtoja että käyttöehtoja. Yhtiö voi myös muuttaa maksuttoman palvelun maksulliseksi ilmoittamalla siitä etukäteen.

Palvelu on toistaiseksi voimassa oleva. Palvelulla ei ole peruuttamisoikeutta. Palvelusopimuksen solminut Asiakas tai tämän laillinen edustaja voi irtisanoa Palvelun näiden sopimusehtojen ja Palvelussa olevien ohjeiden mukaisesti. Palvelun irtisanominen tulee tehdä viimeistään yhtä (1) kuukautta ennen seuraavan laskutusjakson alkamista. Mikäli sopimus päätetään tai puretaan kesken sopimuskauden, ei jo suoritettuja maksuja palauteta, ellei kysymyksessä ole sopimusehtojen tai käyttöehtojen olennainen muutos. Sopimusta koskeva irtisanomisilmoitus tulee toimittaa Yhtiölle Palvelussa olevien ohjeiden mukaisesti. Palvelun irtisanomisen voi tehdä Asiakkaan puolesta se taho, jolla on laillinen oikeus edustaa Asiakasta. Yhtiöllä on kohtuullinen aika sulkea Palvelu.

Yhtiöllä on oikeus lopettaa tai sulkea Palvelu, jos Palvelun käytön perusteeksi asetettuja mahdollisia maksuja ei ole suoritettu 14 vuorokauden kuluessa Palvelua koskevien maksujen erääntymisestä.

Palvelun lopettamisen tai sulkemisen yhteydessä Asiakkaalla on itsellään velvollisuus huolehtia siitä, että Käyttäjä Asiakkaan puolesta poistaa ja tarvittaessa tallentaa palveluun lähettämänsä kuvat, tiedostot, asiakirjat, keskustelut ja muun aineiston tai erikseen ilmoittaa Yhtiölle Palvelun sulkemisen yhteydessä näiden tietojen poistamispyynnön. Yhtiöllä on kuitenkin oikeus säilyttää rakennuksia tai huoneistoja koskevat rakenne- ja järjestelmätiedot sekä julkiset tai muuten yleisesti saatavilla olevat tiedot rakennuksista tai huoneistoista Palvelussa sulkemisen ja lopettamisen jälkeenkin. Yhtiöllä on myös oikeus säilyttää Palvelussa olevat rakennuksia tai huoneistoja koskevat tiedot ja siirtää ne kyseisten rakennusten tai huoneistojen seuraavan omistuksen tai hallinnan omaavalle Käyttäjälle/Asiakkaalle, mikäli Käyttäjä/Asiakas on antanut tähän nimenomaisen suostumuksensa. Yhtiö ei vastaa Käyttäjälle/Asiakkaalle tietojen poistamisen tai poistamatta jättämisen johdosta aiheutuneista mahdollisista välittömistä tai välillisistä vahingoista.

Yhtiö on velvollinen korvaamaan Asiakkaalle ainoastaan sen välittömän vahingon, joka on aiheutunut Yhtiön omasta virheestä tai laiminlyönnistä. Yhtiö korvaa tällöin vain vahingon selvittämisestä aiheutuneet välttämättömät, välittömät ja kohtuulliset kustannukset sekä palauttaa perimänsä palvelumaksut vain siltä osin, kuin ne kohdistuvat vahinkoa aiheuttaneeseen laiminlyöntiin tai virheeseen. Yhtiö ei vastaa Asiakkaalle aiheutuneesta välillisestä vahingosta, ellei vahinkoa ole aiheutettu tahallisesti tai jos korvaus perustuu lakiin. Välillisenä vahinkona pidetään tulon menetystä, saamatta jäänyttä tuottoa, muuhun sopimukseen perustuvasta velvoitteesta johtuvaa vahinkoa tai muuta näihin rinnastettavaa vaikeasti ennakoitavaa vahinkoa. Asiakkaan on ryhdyttävä kohtuullisiin toimenpiteisiin vahinkonsa rajoittamiseksi. Asiakkaalla ei ole oikeutta mihinkään korvaukseen yksinomaan tämän sopimuksen irtisanomisen johdosta taikka Palvelun käytön keskeyttämisen johdosta. Yhtiö ei vastaa vahingosta, joka aiheutuu ylivoimaisesta esteestä tai vastaavasta syystä johtuvasta Yhtiön toiminnan kohtuuttomasta vaikeutumisesta. Ylivoimainen este tai muu edellä mainittu olosuhde oikeuttaa Yhtiön keskeyttämään palvelun tarjoamisen toistaiseksi.
Yhtiöllä on oikeus siirtää sopimuksessa tarkoitetut oikeudet ja velvollisuudet kolmannelle osapuolelle. Mikäli Yhtiö sulautuu tai jakautuu taikka luovuttaa liiketoimintansa kokonaan tai osittain, ovat Asiakkaan ja Yhtiön väliseen sopimukseen perustuvat oikeudet ja velvollisuudet liiketoiminnan vastaanottajaan nähden voimassa. Asiakas ei saa siirtää kolmannelle osapuolelle sopimuksessa tarkoitettuja oikeuksiaan tai velvollisuuksiaan.

Näihin sopimusehtoihin sovelletaan Suomen lakia. Näistä sopimusehdoista johtuvat riitaisuudet pyritään ensisijaisesti ratkaisemaan osapuolten välisin neuvotteluin. Mikäli riitaa ei saada sovituksi neuvotteluin, voidaan riita käsitellä Helsingin käräjäoikeudessa tai sen Suomessa sijaitsevan paikkakunnan käräjäoikeudessa, jossa Asiakkaalla on kotipaikka.