SRV hyödyntää modernia Geolo-maalämpöratkaisua Jorvin sairaalan uudistuotannossa ja vähentää merkittävästi rakennusaikaista päästökuormaa

SRV rakentaa Espooseen Jorvin sairaalaan uutta osastorakennusta HUSin ympäristöohjelman mukaisesti vähähiilisyys huomioiden. Rakennusaikaisten päästöjen ja energiankulutuksen vähentämiseksi hankkeeseen valittiin Raksystems Climate Solutions Oy:n Geolo-ratkaisu. Geolo mahdollistaa hankkeelle suunnitellun maalämpöenergian hyödyntämisen turvallisesti jo rakennusvaiheessa, sekä laadukkaan ja rakentamista vahvasti tukevan olosuhdehallinnan ympäri vuoden.

Uusi osastorakennus on noin 50 000 bruttoneliömetriä

Uuden osastorakennuksen kokonaispinta-ala tulee olemaan noin 50 000 bruttoneliömetriä ja sen käyttöönoton arvioidaan tapahtuvan vuonna 2026.

Viisikerroksinen osastorakennus sisältää valmistumisen jälkeen mm. uuden pääaulan, aikuisten sekä lasten ja nuorten sairauksien vuodeosastot, lasten ja nuorten sairauksien poliklinikan, synnytysosaston, kuvantamistiloja sekä sairaalakampuksen toimintaa tukevia tiloja. Hankkeen ympäristötavoitteena on rakennuksen energiankulutuksen ja ympäristökuormituksen vähentäminen. Geolon asennus työmaalla käynnistetään lokakuussa 2023.

”Kävimme tutustumassa SRV:n ja Raksystems Climate Solutionsin aikaisempaan yhteistyöhön Espoon kaupungille toteuttavassa Matinkylän lukion rakennushankkeessa. Työmaalla oli selkeästi havaittavissa hyvät ja tasaiset sisäolosuhteet, jotka yhdessä hankkeen saavutettavien päästö- ja energiasäästöjen avulla tukevat HUSin asettamia vastuullisuustavoitteita”, toteaa projektipäällikkö Lari Warva HUS Kiinteistöt Oy:stä.

Tasalämpöiset ja puhtaat työskentelyolosuhteet läpi rakennushankkeen

Maalämpöä hyödyntävä Geolo-energiaratkaisu mahdollistaa päästösäästöjen lisäksi myös ympärivuotisen olosuhteiden optimoinnin. Kun kesällä kohde viilenee maalämpökentän latautuessa lämpöenergialla, talvella työskentelyolosuhteet pysyvät tasaisen lämpiminä.

Työn tekeminen on tehokasta ja materiaalien ja rakenteiden asentaminen voidaan suorittaa tasaisissa ja oikeissa olosuhteissa. Ratkaisu on erillinen ja tuodaan kohteeseen rakentamisen ajaksi, joten kiinteistöön jäävä tekniikka on loppukäyttäjälle uutta ja maalämpökentän toimivuus suunnitellun elinkaaren ajaksi varmistettu.

”Elinkaariviisaustavoitteidemme mukaisesti pyrimme työmaillamme nettopäästöttömyyteen. Geolo mahdollistaa uusiutuvan energian käyttöönoton hankkeessa jo rakennusaikana, ja olosuhdeseuranta kellon ympäri energian optimaalisen käytön sekä tasaiset ympärivuotiset tuotanto-olosuhteet. Nämä yhdessä pienentävät rakennusaikaisia hiilidioksidipäästöjä ja kustannuksia merkittävästi. Tämän lisäksi hyvällä yhteistyöllä voimme auttaa rakennusprosessin etenemisessä ja tätä kautta tuotantotehokkuudessa”, kertoo SRV:n talotekniikkapäällikkö Jani Mäkinen.

Geolon tuomilla hiilidioksidisäästöillä 341 kertaa maailman ympäri

Jorvin sairaalahankkeessa hyödynnettävällä maalämpöratkaisulla saavutetaan merkittävät hiilidioksidisäästöt. CO2-päästösäästöt YM-laskentamenetelmän keskipäästöjen mukaisesti pienenevät rakennusaikana Geoloa hyödyntämällä noin 1 979 CO2 t eli noin 9,7 %.

Elinkaaren aikaisiin päästösäästöihin vaikutus on noin 4,3 %. Tällä CO2-päästösäästömäärällä ajaa noin 13 700 000 km keskipäästöisellä henkilöautolla, joka vastaa 341 kertaa maailman ympäri.

”Iso kiitos HUSille ja SRV:lle luottamuksesta Geoloa ja palveluitamme kohtaan! Yhteistyö SRV:n kanssa on avointa ja yhteinen vaikuttavuustyömme tavoitteellista. Osapuolten monipuolisella ammattitaidolla toteutamme tulevaisuuden sairaalan, jossa on turvallista ja miellyttävää niin työskennellä kuin asioida potilaana ja otamme samalla jälleen uuden askeleen rakennusaikaisten CO2-päästöjen vähentämisessä ja sitä kautta ilmastonmuutoksen hillitsemisessä”, toteaa Janne Vanhanen, Raksystems Climate Solutions Oy:n toimitusjohtaja.

Tiedote on julkaistu yhteistyössä SRV:n, HUS Kiinteistöt Oy:n sekä Raksystemsin kanssa.

Raksystems Climate Solutionsin Geolo-ratkaisua hyödynnetään SRV:n Jorvin sairaalan rakennushankkeessa.

Lisätiedot:

Lari Warva, projektipäällikkö, HUS Kiinteistöt Oy, puh. 050 428 7692, lari.warva@hus.fi
Jani Mäkinen, talotekniikkapäällikkö, SRV, puh. 040 506 3988, jani.makinen@srv.fi
Heidi Tetteh, viestintäpäällikkö, SRV, puh. 040 662 3220, heidi.tetteh@srv.fi
Janne Vanhanen, Raksystems Climate Solutions, puh. 041 731 4495, janne.vanhanen@raksystems.fi


HUS Kiinteistöt Oy lyhyesti

HUS Kiinteistöt Oy on HUS-yhtymän eli Helsingin kaupungin ja Uudenmaan hyvinvointialueiden kokonaan omistama tytäryhtiö. Olemme Suomen johtava sairaalakiinteistöpalveluiden tuottaja. Tehtävänämme on tuottaa laadukkaita ja erityisosaamista vaativia kiinteistöpalveluita sekä varmistaa häiriötön sairaalatoiminta kaikissa olosuhteissa. Vastaamme HUS-yhtymän rakennuttamiseen, kiinteistöjen ylläpitoon, turvallisuuteen ja henkilöstöasuntoihin liittyvistä tehtävistä. Kohti vähähiilisyyttä on yksi strategisista tavoitteistamme.


SRV lyhyesti

SRV on suomalainen rakennusalan kehittäjä ja uudistaja. Rakennamme kestävämpää ja vastuullisempaa, taloudellista arvoa vaalivaa sekä ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnin huomioivaa kaupunkiympäristöä. Kutsumme tätä lähestymistä elinkaariviisaudeksi. Tuomme aidon innostuksen ja läsnäolon mukanamme jokaiseen kohtaamiseen, ja kuunteleminen on yksi tärkeimmistä tavoistamme toimia. Sillä uskomme siihen, että vain keskustelun kautta maailma voi muuttua.

Olemme vuonna 1987 perustettu, Helsingin pörssissä listattu yhtiö. Toimimme kasvukeskuksissa Suomessa. Liikevaihtomme vuonna 2022 oli 770,1 miljoonaa euroa. Noin 1 000 SRV:läisen lisäksi työllistämme noin 3 600 kumppanin verkoston.

SRV – Elämäsi rakentaja


Raksystems – Euroopan rakennetun ympäristön vastuullisuusjohtaja

Raksystems Groupin tehtävänä on auttaa kiinteistönomistajia pitämään rakennukset kunnossa. Tämä edistää kiinteistön käyttäjien sekä asukkaiden ja omistajien hyvinvointia. Myös ympäristö kiittää, kun edistämme aktiivisesti kestäviä valintoja ja arvoja. Vähennämme palveluillamme kiinteistöjen ympäristövaikutuksia ja kannustamme asiakkaitamme parempiin valintoihin.

Yrityksemme on perustettu vuonna 1989 ja työllistämme noin 730 asiantuntijaa Suomessa ja Ruotsissa.


Lue myös

Ota yhteyttä

Palvelemme valtakunnallisessa palvelunumerossamme arkisin klo 8-16.