”Yhtiöllemme jäi erittäin positiivinen kuva Susteran toiminnasta” – Asunto Oy Laurinrinteen vesikattoremontin asiantuntijana

Vehreässä rinteessä nököttää seitsemän ruskeasävyisen harjakattoisen rivitalon kokonaisuus. Talojen huopakatot hehkuvat uutuuttaan, sillä rivitaloyhtiössä on juuri valmistunut vesikattoremontti. Sustera vastasi hyvin sujuneen hankkeen suunnittelusta sekä rakennuttamisesta ja valvonnasta.

Remontin kohteena huopakatto

”Ryhdyimme remonttiin, koska taloyhtiön katot alkoivat olla elinkaarensa lopussa. Niissä alettiin havaita akuutteja ongelmia esimerkiksi vesivuotojen merkeissä”, tiivistää taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Olli Simula.

Katot oli päällystetty viimeksi uudella huopakerroksella 1990-luvun puolivälissä. Nyt vanha kate olisi tarkoitus purkaa ja tilalle tulisi uusi kate vanhan aluslaudoituksen päälle. Myös kaikkien rakennuksien sadevesijärjestelmät uusitaan.

Asunto Oy Laurinrinne koostuu 34 asuinhuoneistosta kahdessa kerroksessa. Taloyhtiö sijaitsee Espoon Mankkaalla ja on valmistunut vuonna 1977.

Urakoitsijaksi valikoituu kokenut pieni yritys

Kattoremonttiprosessi alkoi taloyhtiössä vuonna 2021. Remontin korjaussuunnitelmat valmistuivat Raksystemsin (nykyinen Sustera) rakennesuunnittelijan laatimana keväällä 2022. Suunnitelmien valmistuttua, Susteran projektipäällikkö kilpailutti urakan. Urakkasopimus solmittiin urakoitsijan kanssa syksyllä 2022.

”Urakan toteuttajaksi valikoitui pienempi tekijä pitkällä kokemuksella”, kertoo hankkeen rakennuttamisesta ja valvonnasta vastannut projektipäällikkö Kimmo Somerjoki.

”Urakoitsija vakuutti meidät asiantuntemuksellaan urakkaneuvotteluissa. He olivat valmistautuneet neuvotteluihin hyvin ja esille tulleisiin tarkennuksiin vastattiin nopeasti”, sanoo Simula.

Valvojan rooli hankkeessa oli tärkeä

Kattoremontin urakkavaihe käynnistyi marraskuussa 2022. Projektinjohtaja toimi vaiheen aikana rakennustyön valvojan roolissa. Hän varmisti puolueettomana asiantuntijana, että hanke toteutettiin sopimuksenmukaisesti laadusta tinkimättä.

”Urakan aikana Somerjoen syvällinen asiantuntemus tuli esiin valvontakäynneillä ja niiden raportoinnissa. Kuvalliset raportit olivat perusteellisia ja työmaatoiminta oli selkeää. Somerjoki esitti huomiot urakoitsijalle, joka korjasi ne välittömästi ilman erimielisyyksiä”, Simula kertoo.

”Rakennustyön valvonnalla on suuri merkitys taloyhtiölle, koska hallituksen ja isännöitsijän asiantuntemus ei riitä rakennusteknisiin yksityiskohtiin”, Simula jatkaa.

Hanke valmistuu aikataulussa lisätöistä huolimatta

Urakan edetessä kohdattiin muutamia ongelmia ja puutteita, joita korjattiin lisä- ja muutostöinä. Yläpohjan lahovauriot korjattiin, ilmanvaihtokanavien eristykset ja läpiviennit kunnostettiin sekä vesikaton huoltoturvallisuutta parannettiin valjaiden kiinnityspisteillä.

”Lisätöistä huolimatta uskon taloyhtiön olleen ratkaisuun tyytyväisiä. Saatiin samalla urakoitsijalla ongelmat korjattua hyvällä hintalaatusuhteella”, Somerjoki sanoo.

”Remontti sujui kaiken kaikkiaan hyvin ja aikataulu piti. Pienet aikatauluviiveet saatiin kurotuksi kiinni urakan edetessä. Työn edetessä havaitut lisätyötarpeet olivat perusteltuja”, Simula sanoo.

Kattoremontti on nyt valmis

Urakka valmistui toukokuussa 2023. Tällä hetkellä hankkeessa vietetään takuuaikaa.

”Yhtiön hallitus oli mukava yhteistyökumppani. He tekivät päätöksiä ripeästi ja olivat muutenkin kiinnostuneita hankkeesta. Myös urakoitsijan toiminta oli ammattitaitoista ja osakkaat huomioivaa”, tiivistää Somerjoki.


Lue myös

Miten taloyhtiön korjaushanke aloitetaan?

Kuntoarvio luo tarpeen taloyhtiön korjaustoimenpiteille Taloyhtiön korjaushanke lähtee liikkeelle kiinteistössä havaitusta korjaustarpeesta….

Lue lisää

Ota yhteyttä

Palvelemme valtakunnallisessa palvelunumerossamme arkisin klo 8-16.