Harkitsetko kodin lämmitystavan muutosta?
Kodin lämmitystapa askarruttaa tänäkin talvena monia. Pientalojen omistajat harkitsevat nykyään lämmitysjärjestelmien uusimisen yhteydessä myös lämmitystavan muuttamista.
Varsinkin nykyaikaiset ratkaisut ja tekniikan kehittyminen ovat tuoneet uusia kustannustehokkaita ja useamman lämmitysmuodon yhdistämisen mahdollisuuksia.
Suomessa lämmitettyä huonetilaa kohden käytetty lämmitysenergian määrä on laskenut viimeisen 30 vuoden aikana noin puoleen. Tämä selittyy rakennusten paremmalla eristystasolla sekä kerros- ja rivitaloasumisen yleistymisellä.
Tosin sähkönkulutus on likimain viisinkertaistunut samassa ajassa aiheuttaen kasvua energian kokonaiskulutuksessa ja kasvun odotetaan jatkuvan tulevaisuudessakin. Energian säästöpotentiaalia kuitenkin löytyy ja energiatehokkuus on aihe, jota yhä useampi asunnonomistaja Suomessa miettii.
Kotitalouksissa merkittävin energiasäästö saadaan aikaan käyttämällä energiatehokkaita lämmitysjärjestelmiä ja parantamalla lämpöeristyksiä, esimerkiksi eristepaksuudella – tai eri materiaaleilla.
Lämmitystapavertailu auttaa vaihtoehtojen kanssa
Yhä useampi pientaloasuja kaipaa säästöjä asumiskustannuksiin ja useimmiten potentiaalia etsitään energiakustannuksista. Vaihtoehtoiset lämmityskeinot ovat usein kustannustehokkuuden lisäksi myös luontoa säästäviä. Yleisimmät lämmitystavat Suomessa tällä hetkellä ovat sähkö-, öljy- ja kaukolämpö.
Mikäli harkinnassa on muuttaa kiinteistön lämmitysmuoto, on ennen lämmitysmuotoratkaisujen tekemistä suositeltavaa tehdä lämmitystapavertailu.
Lämmitystapavertailuun sisältyy laitevalmistajiin nähden puolueettoman asiantuntijan tekemät energiansäästöpotentiaalilaskelmat eri lämmitystavoille, tarvittaessa tarjouspyynnöt omistajien toiveet huomioiden ja omistajien avustaminen teknisissä kysymyksissä.
Tämän jälkeen asiantuntijamme konsultoi ja auttaa sopivan urakoitsijan löytämisessä ja palvelee myös lämmitysjärjestelmän uusimisurakan valvontatöissä.
Lämmitystavan uusimisessa tulee huomioida:
Lähtötilanne tulee kartoittaa hyvin. Esiselvitys tehdään, jotta saadaan luotettava tieto projektin aloittamisen järkevyydestä ja taloudellisuudesta.
Lämmitysjärjestelmän valintaan vaikuttavat muun muassa rakennuksen sijainti ja koko, tilaajan taloudelliset lähtökohdat sekä omat ajatukset ja toiveet.
Lämmitysjärjestelmän vaihdon takaisinmaksuaika
Investointien takaisinmaksuajassa tulee huomioida elinkaarikustannukset pidemmällä aikavälillä. Sopiva aikaväli on esimerkiksi 30-50 vuotta, koska järjestelmien tekninen käyttöikä on yleensä 15-20 vuotta.
Takaisinmaksuaikalaskennan kannalta olennaista on erottaa kustannukset, jotka johtuvat itse investoinnista ja kulut, jotka aiheutuvat järjestelmän käytöstä.
Tyypillisimmät investointikulut aiheutuvat järjestelmän suunnittelu- ja asennuskustannuksista, laitehankinnoista sekä mahdollisista liityntämaksuista (esimerkiksi kaukolämpö ja sähköverkko).
Käyttökuluja syntyy lähinnä itse energiakustannuksista, huolto- ja korjauskustannuksista. Myös vuotuiset perusmaksut ovat mahdollisia.
Tehon tarpeen mitoitukseen kannattaa panostaa ja huomioida erityisesti rakennus kokonaisuutena eli ottaa huomioon myös säästömahdollisuudet rakenteiden lämmöneristävyyden parantamisen kautta, ilmanvaihdon lämmöntalteenoton vaihtoehto sekä lämmitysjärjestelmän perussäätö.
Lisäksi varsinkin tulee huomioida aina paikkakuntakohtaisuus, kun mitoitetaan tehontarvetta esimerkiksi normeeratuin toteutuneiden kulutusarvojen perusteella. Lämmitysjärjestelmän valintaan vaikuttavat muun muassa rakennuksen sijainti ja koko, tilaajan taloudelliset lähtökohdat sekä omat ajatukset ja toiveet.
Suunnitteluun kannattaa satsata
Lähtökohtaisesti ei kannata uusia koko lämmönjakolaitteistoa, ellei rakennukseen ole tulossa myös peruskorjauksina pinta-, käyttövesi – ja viemäriremontteja.
Kun lämmitysjärjestelmien uusiminen on tarpeellista, voidaan ajatella, että kalliimpien järjestelmien asennuttaminen on perustellumpaa kohteissa, joissa on enemmän lämmitettäviä neliöitä. Tämä johtuu siitä, että usein kalliimpien järjestelmien käyttökustannukset ovat alhaisempia ja samalla lämmitettävää neliötä kohden säästö on suurempi.
Mitä enemmän lämmityskuluja säästetään jokaisella neliömetrillä, sitä nopeammin lämmitysjärjestelmään tehty investointi maksaa itsensä takaisin.
Lämmitystapavertailun jälkeen siirrytään toteutus- ja hankesuunnitelmaan. Ne tehdään, jotta voidaan varmistaa tuleva järjestelmäratkaisu ja sen toimivuus.
Urakkatarjouskierroksen avulla saadaan luotettavat ja vertailtavat tarjoukset, joiden pohjalta on helpompi tehdä hyviä ja onnistuneita päätöksiä. Laadukas toteutus vaatii myös valvontaa rakentamisessa sekä valvontaraportit laadun takeeksi.
Liittyvät palvelut
Lue myös
Energiatehokkuus ja usein kysytyt kysymykset
Kodin lämpökuvaus kertoo asumisviihtyvyydestä
Kulutustottumuksilla on väliä – vastuullinen asuminen pientaloasujalle
Ota yhteyttä
Palvelemme valtakunnallisessa palvelunumerossamme arkisin klo 8-16.