Perinteinen putkiremontti vai sukittaminen? Näin valitset oikean menetelmän putkiremontin toteuttamiseen
Perinteisen putkiremontin rinnalle on ilmestynyt viime aikoina monia uusia toteutustapoja. Erityisesti sukittaminen on yleistynyt viime vuosikymmeninä hurjasti. Milloin sitten on kannattavampaa toteuttaa putkiremontti sukittaen ja milloin taas perinteinen putkiremontti on paikallaan? Kerron nyt aiheesta linjasaneeraushankkeiden projektipäällikön näkökulmasta.
Mikä on perinteisen putkiremontin ja sukittamisen ero?
Putkiremontilla eli linjasaneerauksella tarkoitetaan kiinteistön viemäri- ja/tai vesijohtojen kunnostamista tai uusimista. Myös muita kiinteistön järjestelmiä parannetaan usein remontin yhteydessä. Esimerkiksi sähkö- ja teletekniset järjestelmät uusitaan tai modernisoidaan tyypillisesti remontin aikana.
Perinteisessä putkiremontissa vanhat vesi- ja viemäriputket vaihdetaan uusiin. Myös kylpyhuoneet uusitaan kalusteineen, vedeneristeineen ja laatoituksineen remontin yhteydessä. Sukittamisessa taas vanha putki ns. päällystetään sisäpuolelta uudella putkella. Vanhan putken sisälle painetaan paineilmalla kuiturakenteinen sukka, joka kovetetaan epoksihartsilla.
Sukittaminen on yleisesti nopeampi menetelmä, sillä siinä ei tyypillisesti pureta tai avata rakenteita. Sukittaminen aiheuttaa noin viikon ja perinteinen 8-12 viikon asuntokohtaisen asumishaitan. Perinteisessä linjasaneeraushankkeessa viemärit, sähkö ja vesi ovat koko huoneiston remontin ajan poissa käytöstä. Sukittamisessa vain viemäri on poissa käytössä osa-aikaisesti, joten asunnossa voi tarvittaessa asua remontin ajan. Mahdollinen käyttövesiputkistojen ja sähköjen uusiminen sukitusremontin yhteydessä aiheuttavat omat haittansa asumiselle, mutta haitta-aika on silti huomattavasti lyhyempi kuin perinteisessä putkiremontissa.
Miten valita oikea korjausmenetelmä?
Putkiremontti toteutetaan tyypillisesti iäkkääseen kiinteistöön, joten myös huoneistojen kylpyhuoneet ovat usein teknisen käyttöikänsä päässä. Nyrkkisääntönä on, että perinteinen putkiremontti on järkevin ja edullisin ratkaisu, kun kiinteistön kylpyhuoneet uusitaan.
Toisinaan viemärit sukitetaan, vaikka kylpyhuoneet uusittaisiinkin. Sukittaminen on taloudellisin ratkaisu, kun viemärien uusimista ei pystytä toteuttamaan pystylinja eli päällekkäiset asunnot kerrallaan. 1960-luvun jälkeen rakennetuissa elementtitaloissa kylpyhuoneet yleensä sijaitsevat päällekkäin, kun taas vanhoissa eivät.
Vanhemmissa rakennuksissa viemärit sijaitsevat usein myös rakenteiden sisällä. Viemärien uusiminen vaatisi laajoja rakenteellisia avauksia, jolloin sukitus on kustannustehokkaampi ratkaisu.
On hyvin yleistä, että putkiremontissa yhdistetään sukittamista ja putkien uusimista. Tänä päivänä tuleekin harvoin vastaan hankkeita, joissa esimerkiksi viemäriputket uusitaan täysin.
Avaintekijät onnistuneeseen lopputulokseen
Ennen putkiremontin aloittamista, tulee putkiston ja märkätilojen kunto selvittää kattavasti asiantuntijoiden avulla. Putkiston kunnon selvittämisessä auttaa putkiston kuntotutkimus ja kylpyhuoneiden kunto selvitetään märkätilojen kosteuskartoituksella.
Kun putkien ja märkätilojen kunto on tiedossa, saadaan korjausmenetelmät valittua oikein. Esimerkiksi sukittaminen ei ole vaihtoehto, mikäli putkiston kunto ei ole riittävä. Sukitus ei korjaa mm. mekaanisesti rikki menneitä putkia tai viemäripainaumia.
Projektipäällikön kannalta sukittaminen sisältää aina isomman riskin ja siksi varaankin näissä hankkeissa lisä- ja muutostöihin hieman enemmän rahaa. Sukittamalla tehdyissä putkiremonteissa löytyy usein yllätyksiä, jotka vaativat rakenteen avauksia ja remontin aikataulu venyy sekä kustannukset nousevat.
Asiantuntijan apu on paikallaan putkiremontissa
Lopuksi haluan muistuttaa, että pelkkä korjausmenetelmien hallitseminen ei vie taloyhtiötä onnistuneeseen putkiremonttiin. Jokainen kiinteistö ja korjaushanke ovat omanlaisiaan kokonaisuuksia, jotka vain kokenut asiantuntija hallitsee tarvittavassa laajuudessa.
Toisinaan taloyhtiöt ryhtyvät putkiremonttiin ilman asiantuntijoiden apua. Esimerkiksi viemärit sukitetaan, mutta pian huomataankin kylpyhuoneiden vaativan uusimista. Kun kylpyhuoneet ja viemärit olisi uusittu samalla kertaa, taloyhtiö olisi voinut säästää huomattavia summia.
Me rakennuttamisen ja valvonnan asiantuntijat autamme mielellämme viemään taloyhtiösi putkiremontin kunnialla maaliin! Ota meihin yhteyttä jo siinä vaiheessa, kun taloyhtiössäsi aletaan pohtimaan putkiremontin aloittamista.
Kirjoittaja
Jarno Nurminen
Osastonjohtaja, rakennuttaminen ja valvonta
Lue myös:
Susteralle uusi ilmastotiekartta
Energiamanageri kiinteistönomistajien kumppanina
Energiatehokkuus ja usein kysytyt kysymykset
Ota yhteyttä
Palvelemme valtakunnallisessa palvelunumerossamme arkisin klo 8-16.