Jalkapalloa rakastava LVI-suunnittelija – Satu Lehtimäki
Satu Lehtimäki työskentelee LVI-suunnittelijana Raksystemsin suunnitteluosastolla. Suunnitteluosastolla tehdään sekä korjausrakentamisen että uudisrakentamisen suunnittelua noin 60 henkilön voimin. Pääpaino suunnittelussa on korjausrakentamisen puolella, jossa myös Satu työskentelee LVI-tiimissä.
Sattuma johdatti suunnittelun pariin
Uravalinta tuli kohdalle aikoinaan hiukan sattumalta, kun Satu bongasi Hesarista pienen ilmoituksen, jossa RATU mainosti vuoden kestävää rakennuspiirtäjäkoulua. Satu viihtyi koulussa todella hyvin. Siellä opiskeltiin arkkitehtuuria, sisustussuunnittelua ja rakennuspiirtämistä.
Koulusta valmistuttuaan Satu haki ammattikorkeakouluun ja aloitti talotekniikan opinnot vuonna 2002. Suuntautumiseksi valikoitui LVI-suunnittelu. Opintojen lomassa hän tapasi läheisimmät sydänystävänsä, jotka kulkevat edelleen matkassa kahdenkymmenen vuoden jälkeen.
Mielekäs työ maailman parhaalla esihenkilöllä
Ensimmäinen työharjoittelupaikka löytyi Optiplanilta, jossa Satu työskenteli lopulta 7 vuotta uudispuolen suunnittelun parissa. Vuonna 2011 hän vaihtoi työpaikkaa pienempään firmaan, ollakseen lähempänä kotiansa Nummelassa. Siellä hän keskittyi korjaussuunnitteluun kymmenen vuoden ajan ennen raksille siirtymistä.
Tykkään hirveästi työstäni Raksystemsillä. Parasta on käydä työmaalla ja nähdä suunnittelun tulokset, tavata asiakkaita ja olla ihmisten kanssa tekemisissä”, sanoo Satu.
”Minulla on myös maailman paras esihenkilö, jolla on vankka kokemus, mutta hän antaa myös vapaat kädet miettiä ratkaisuja itse”, Satu lisää.
Parasta työssä ovat asiakaskohtaamiset
Raksystemsillä on Sadun mielestä tosi monipuolisesti erilaisia hankkeita ja kaikista oppii aina jotakin uutta. Satu rakastaa tarinoita ja innostuu kovasti, jos esimerkiksi pääsee tekemään yhteistyötä vanhemman rakennuskannan taloyhtiön hallituksen kanssa.
”On ihanaa, kun saa sen yhteyden; ymmärtää mikä asiakkaan toive on ja oppii samalla itsekin rakennusten historiaa”, hän kertoo.
”Satu on talotekniikan suunnitteluosaston piristäjä ja aina valmis auttamaan kaikkia ja tuntee sympatiaa muita kohtaan myös töihin kuulumattomissa asioissa. Satu ei kaihda hankalimpiakaan suunnitteluhaasteita, vaan on valmis ottamaan vastaan minkä työtehtävän tahansa ja ratkomaan sekä selvittämään niihin liittyviä kysymyksiä omatoimisesti. Yhteistyö tiimiläisten ja projektikumppaneiden kanssa sujuu mutkattomasti ja hankkeiden maaliin saattamista edistävästi”, kertoo Sadun esihenkilö Aki Nissinen.
Intohimona jalkapallo, ruoka, luonto ja luova tekeminen
Satu harrastaa monenmoista, mutta tärkein henkireikä on jalkapallo. Satu pelaa NuPSin (Nummelan Palloseura ry) hyväntekeväisyysjoukkueessa nimeltä Pinkit Stringit. ”Pinksut” on aikuisten naisten hyvänmielen joukkue, joka on perustettu 2015 futisäitien toimesta. Joukkue järjestää turnauksia, joiden tuotoista annetaan valtaosa suoraan hyväntekeväisyyteen. Naisista koostuva joukkue jakaa keväisin myös stipendejä positiivista ja tsemppihenkeä luoneille tytöille.
Olemme sellainen hyvän mielen joukkue. Meillä kukkii levoton huumori, toisista välitetään ja uudet otetaan sydämellä vastaan”, kertoo Satu.
Toinen intohimo kohdistuu ruokaan. ”Keittiö on minun valtakuntani, jonne myös lapset ovat tervetulleita”, kertoo Satu. Satu rakastaa liharuokia ja grillisesonki on koko perheen suosikkiaika vuodesta. Keittiössä leivotaan myös paljon, varsinkin kakkuja. Satu haluaakin jalkauttaa lapsillensa kaiken osaamansa.
Vapaa-ajalla Satu suuntaa usein luontoon, koska haluaa pysähtyä ja lisätä tietoista läsnäoloa. ”Yritän esimerkillä myös opettaa lapsilleni, että jotta voit olla muille jotain, pitää olla ensin itselle”, kuvailee Satu. Muutenkin kaikki luova tekeminen on Sadun ja koko hänen perheensä elämässä läsnä. Kuvataidekoulutaustainen Satu maalaa ja piirtää ja lapset taiteilevat ja musisoivat.
Viestintävastaavana LVI-naiset ry:n hallituksessa
Satu toimii LVI-naiset ry:n hallituksessa viestintävastaavana. Yhdistys toimii verkostoitumis- sekä toimintakanavana LVI-alan naisille.
LVI-Naiset ry edistää naisten näkyvyyttä alalla ja kannustaa heitä verkostoitumaan sekä kehittymään koulutuksen ja erilaisten tapahtumien avulla. Yhdistyksen toinen tärkeä tavoite on nuorten naisten kiinnostuksen ja mielenkiinnon lisääminen monipuolisia LVI-alan opintoja kohtaan.
Raksystemsillä parasta ovat työkaverit
Kun Satu aloitti Raksystemsillä joulukuussa 2021, hän ei tuntenut kuin yhden raksilaisen. Paljon on muuttunut reilussa vuodessa ja Satu kertookin, että ei olisi ikinä voinut kuvitellakaan löytävänsä työpaikaltaan niin monta ihanaa persoonaa, joilla on sydän auki ja huumori samalla tasolla.
Raksystemsillä ihan parasta ovat työkaverit”, hän kertoo hymyillen.