Yritykset / Ympäristö- ja vastuullisuuspalvelut / Rakennusten hiilijalanjälkipalvelut

Rakennusten hiilijalanjälkipalvelut

Rakennusten elinkaaren hiilijalanjälkilaskennan edelläkävijänä olemme osallistuneet kansallisen laskentamenettelyn kehitykseen sekä kehittäneet omia laskentatyökalujamme ja raporttimallejamme. Olemme ottaneet osaa lukuisiin kilpailumenettelyihin ohjaamalla toteuttajien suunnitelmien vähähiilisyyttä tai tekemällä tilaajien kilpailutusperusteita ja laatuarviointia.


Rakennushankkeen hiilijalanjäljen ohjaus

Hankkeiden hiilineutraalius- ja vähähiilisyystavoitteiden saavuttamiseksi ohjaamme suunnittelua vähähiiliseksi. Hanke- tai luonnossuunnitteluvaiheessa tehtävät alustavat laskennat esimerkiksi runkoratkaisuista tukevat oleellisten ratkaisujen päätöksenteossa.

Voimme tarjota vähähiilisyyden ohjausta myös myöhemmässä vaiheessa hankkeita. Suurten linjojen ollessa jo selvillä, vähähiilisyyttä voidaan edelleen edistää vaikkapa tuote- ja materiaalivalinnoilla sekä energiaratkaisun ohjaamisella. Toteutusratkaisujen hiilijalanjälkilaskennan lisäksi olemme osallistuneet lukuisten hankkeiden kilpailukriteerien laadintaan ja laatuarviointiin.


Rakennushankkeen hiilijalanjäljen monitavoiteoptimointi eli HiiOp-palvelu

Susteran kehittämä monitavoiteoptimointi- ja tulosten raportointityökalu HiiOp vastaa tarpeeseen optimoida samanaikaisesti useita keskenään ristiriitaisia tavoitteita. Rakennusliikkeille ja kiinteistönomistajalle tarkoitetussa palvelussamme yhdistyvät hiilijalanjäljen laskenta, investointi- ja elinkaarikustannuksen ja / tai E-luvun optimointi.

Monitavoiteoptimoinnin avulla saadaan suodatettua tuhansien eri ratkaisuvaihtoehtojen joukosta kiinnostavimmat optimiratkaisut, joita vertaamalla päästään selville mahdollisten parannustoimenpiteiden lisäkustannuksista, hiilijalanjäljestä sekä E-luvulla mitattavasta energiatehokkuudesta.

Rakennuksen hiilijalanjälki lasketaan YM:n laskentamenetelmällä, jolloin palvelu tuottaa tietoa muun muassa rakennuslupaan ja EU-taksonomiamukaisuuden arviointiin tarvittavasta E-luvusta sekä lähitulevaisuudessa luvitukseen tarvittavasta hiilijalanjäljestä.

HiiOp sopii sekä uudiskohteille, että suuremmille peruskorjauskohteille. Työkalu on joustavasti räätälöitävissä hankkeen tarpeisiin. Havainnollistava tulosten käsittelytyökalu auttaa ratkaisujen läpikäyntiä suunnitteluryhmän kanssa ja mahdollistaa nopeat tulosten suodattamiset ja vertailut lennosta. Tarkastelussa voidaan vertailla kattavasti erilaisia rakenne- ja TATE-ratkaisuja hyödyntäen Susteran kattavaa tuotetietokirjastoa.


Aluetason hiilijalanjälkitarkastelut

Laadimme hiilijalanjälkilaskentaa myös yksittäistä rakennusta laajemmille kokonaisuuksille kortteli- tai kaavamuutosaluetasoisesti. Aluetason tarkastelussa huomioidaan tarkastelualueen rakennusten hiilijalanjälki, ja sen lisäksi esi- ja infrarakentaminen, liikenteen päästöt sekä maankäytön muutosten hiilitasevaikutukset.

Myös aluetason tarkasteluiden pohjalta voidaan ohjata kaavamuutoksia kohti hiilineutraaliutta etsimällä kohdekohtaisesti vaikuttavimpia vähähiilisyystoimenpiteitä.

Usein kysytyt kysymykset

Yhteystiedot

Ota yhteyttä ja kysy lisää.


Lue myös

Susteralle on laadittu uusi ilmastotiekartta.

Susteralle uusi ilmastotiekartta

Ilmastotiekartta pohjaa hiilijalanjälkilaskentaamme Kuluneen vuoden aikana Sustera on laatinut uuden ilmastotiekartan, joka…

Lue lisää

Ota yhteyttä

Palvelemme valtakunnallisessa palvelunumerossamme arkisin klo 8-16.