Lähes satavuotiaan kerrostaloyhtiön vesikattoremontti tehtiin vanhaa ilmettä vaalien – Asunto Oy Sturenkatu 38:n vesikattoremontin suunnittelu

Asunto Oy Sturenkatu 38 on vuonna 1927 valmistunut Helsingin Vallilassa sijaitseva kerrostaloyhtiö. Rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Artur Kullman. Lähes satavuotiaan yhtiön vesikate päätettiin uusia, sillä katossa oli havaittu runsaasti vuotokohtia ja sen käyttöikä lähestyi loppua. Raksystems (nykyinen Sustera) vastasi saneeraushankkeen pää-, sähkö- ja rakennesuunnittelusta.

Peltikate vaihtui tiilikatteeseen rakennusviraston pyynnöstä

Urakka käsitti vesikaton sekä siihen liittyvien rakenneosien uusimis- ja kunnostustyöt. Vesikatto uusittiin alusrakenteineen. Katto rakennettiin tiilirakenteisena, mutta mm. piippujen kohdat pellitettiin.

Taloyhtiön katto on harjakatto, jonka materiaalina oli sekä tiiltä että peltiä. Alkuperäinen suunnitelma oli vaihtaa kate kauttaaltaan peltirakenteiseksi, mutta rakennusvirasto puuttui asiaan. Taloyhtiö sijaitsee valtakunnallisesti merkittävien rakennusten kulttuuriympäristöjen alueella. Rakennusviraston mukaan tiili toisi arvokkuutta rakennukselle sekä edustaisi aikakauden kokonaisuutta, joten katto tuli uusia tiilirakenteisena.

Vallila on yksi Helsingin kantakaupungin pohjoisimmista kaupunginosista. Alue on tunnettu 1910-luvulla rakennetusta pientaloalueestaan Puu-Vallilasta, mutta pääosa alueen rakennuskannasta koostuu kerrostaloista ja teollisuusrakennuksista.

Hankkeen suunnittelun toteutus ja sen haasteet

Suunnittelun tärkeyttä vesikattosaneerauksessa ei voi liikaa korostaa. Hyvän suunnittelun avulla vältytään vääriltä ratkaisuilta, pidennetään katon ja koko kiinteistön elinkaarta sekä luodaan säästöjä kiinteistön käytön ajalle.

Taloyhtiön vesikatteen materiaali vaihtui saneerauksessa suurelta osin, joten tarvittavat aluskatteet, tukirakenteet ja läpiviennit suunniteltiin uudelleen. Tiili on katemateriaalina huomattavasti painavampi peltiin verrattuna, joten erityisesti vanhoja kattokannattajia vahvistettiin saneerauksessa huomattavasti. Kattokannattajiin tuli lopulta puutavaraa melkein kaksi kertaa enemmän kuin lähtötilanteessa.

”Katemateriaalin vaihtuminen toi oman haasteensa projektiin, mutta olen tyytyväinen panokseemme. Lopputuloksena oli kaunis kokonaisuus, joka toi näyttävyyttä Sturenkadulle”, kertoo hankkeessa rakennesuunnittelijana toiminut Lauri Ranta.

Liittyvät palvelut

Korjaussuunnittelu


Lue myös:

Susteralle on laadittu uusi ilmastotiekartta.

Susteralle uusi ilmastotiekartta

Ilmastotiekartta pohjaa hiilijalanjälkilaskentaamme Kuluneen vuoden aikana Sustera on laatinut uuden ilmastotiekartan, joka…

Lue lisää

Ota yhteyttä

Palvelemme valtakunnallisessa palvelunumerossamme arkisin klo 8-16.