Lieksan koulukampus rakentui turvallisesti ja terveellisesti tervetalokoordinaattorin avulla

Lieksan kaupunkiin valmistui vuoden 2021 alussa uusi 660 opiskelijan koulukampus. Brahea-kampuksen nimeä kantava koulukampus koostuu uudesta puisesta koulurakennuksesta ja peruskorjatusta Kuhmonkadun koulusta. Raksystems (nykyinen Sustera) vahvisti kampuksen terveellisen ja turvallisen rakentumisen tervetalokoordinaattorin roolissa.

Sisällys

Kaikki opetustoiminta samoihin tiloihin

Kampuksen rakennushanke toteutettiin vuosien 2018-2021 välisenä aikana. Rakennustyö aloitettiin vuoden 2019 elokuusta ja koulun valmistumista juhlittiin vuoden 2021 alussa. Opiskelijat pääsivät aloittamaan kampuksella kevätlukukauden alettua.

Lieksan Kiinteistöt Oy ryhtyi rakennushankkeeseen Lieksan kaupungin toimeksiannosta, koska vanhan Kuhmonkadun koulurakennuksen tilaratkaisut eivät palvelleet enää käyttäjiä. Kampushanke perustui myös Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riverian Lieksan toimintojen uudelleenjärjestelyyn. Koulukampuksen myötä yläkoulun, lukion ja Riverian toiminta yhdistyisi samoihin tiloihin.

”Kampushanke on ollut yksi merkittävimmistä alueen rakennushankkeista, joten on ollut hienoa saada olla mukana siinä omalla panoksellani’’, kertoo tervetalokoordinaattorina hankkeessa toiminut Milja Kiiskinen Raksystemsiltä (nykyinen Sustera).

Turvallista ja terveellistä rakentamista tervetalokoordinoinnin avulla

Kiiskinen on toiminut hankkeessa tervetalokoordinaattorina vuoden 2018 toukokuusta lähtien. Hänen tehtäviinsä on kuulunut mm. suunnittelijoiden ja urakoitsijoiden ohjausta sekä työmaakatselmuksia niin puhtaudenhallinnan kuin kosteudenhallinnankin näkökulmasta.

Rakennuttaja palkkasi puolueettoman tervetalokoordinaattorin hankkeeseen jo hankesuunnitteluvaiheessa, koska halusi varmistaa koulun terveellisen rakentamisen kaikissa hankkeen vaiheissa. Hanke toteutettiin terveen talon toteutuksen kriteerejä (RT 07-10805) ja Kuivaketju10-toimintamallia noudattaen.

”Sisäilmaongelmia löytyy ihan riittävästi jokaisesta kunnasta. Jotta ongelmat vältettäisiin, tulee rakennuksen kosteudenhallintaan kiinnittää huomiota koko sen elinkaaren ajan aina suunnittelupöydältä lähtien. Korjaushankkeissa on myös erityisen tärkeää varmistaa, että rakentamisen aikaista epäpuhtauksia ei jää rakennukseen”, Kiiskinen kertoo.

”Terveen talon edellytyksenä on kaikkien rakennushankkeen toimijoiden sitoutuminen yhteiseen päämäärään ja tässä hankkeessa se toteutui hyvin”, Kiiskinen jatkaa.

Rakennuttaja on ollut tyytyväinen tervetalokoordinaattorin toimintaan

Kiiskinen on tuttu kumppani Lieksan Kiinteistön Oy:n hankkeiden sisäilma-asioissa. Ei ollut siis yllätys, että hänet valittiin vastaamaan myös Lieksan uuden koulukampuksen tervetalokoordinoinnista.

”Milja on hoitanut asiat hyvin kohteissamme. Hänen jämäkällä otteellaan varmistettiin, että myös suunnittelijat ja urakoitsijat tekivät tarvittavat toimenpiteet terveellisen rakentamisen varmistamiseksi”, kertoo kiinteistöpäällikkö Jari Muikku Lieksan Kiinteistöt Oy:ltä.

Liittyvät palvelut

Tervetalokoordinaattori


Lue myös

Susteralle on laadittu uusi ilmastotiekartta.

Susteralle uusi ilmastotiekartta

Ilmastotiekartta pohjaa hiilijalanjälkilaskentaamme Kuluneen vuoden aikana Sustera on laatinut uuden ilmastotiekartan, joka…

Lue lisää

Ota yhteyttä

Palvelemme valtakunnallisessa palvelunumerossamme arkisin klo 8-16.