Edellisen energiakriisin virheistä maksetaan yhä – talonomistaja, vältä ainakin nämä virheet

Sähkönhinnan nousu, inflaatio ja yleinen maailmantilanne on saanut monet etsimään kotinsa tai mökkinsä kanssa nopeita säästöratkaisuja. Liiketoimintajohtaja Kim Malmivaaran mukaan tämä näkyy Raksystemsilläkin kyselyjen lisääntyneenä määränä.

Edellisen energiakriisin virheistä maksetaan yhä - talonomistaja, vältä ainakin nämä virheet

”On ymmärrettävää, että tässä hetkessä halutaan torjua nopeasti sähkönkulutusta.  Tämä ei ole kuitenkaan ensimmäinen kerta, kun käsillä on energiakriisi. Edellisellä kerralla tehtiin paljon virheitä, joita maksetaan edelleen”, Inspections & Surveys B2C -liiketoimintaa johtava Malmivaara toteaa.

Jotta vastaavat virheet voidaan nyt välttää, korjauksia ja muutoksia ei pidä käydä tekemään suin päin.

”Kaikki lähtee liikkeelle siitä, että tunnistetaan talon kunto, jotta voidaan tehdä oikeita asioita. Ajatteluun pitäisi ottaa myös rakennuksen elinkaari ja arvo: ymmärtää syitä ja seurauksia sekä miettiä tietyissä kohdin myös takaisinmaksuaikoja”, Malmivaara sanoo.

 ”Energiatodistuksen tehtävä on antaa selkeitä suosituksia kyseisen kohteen energiatehokkuuden parantamisesta, ja hyvä energiatodistus sisältää ne. Ilman todistusta säästetään prosessin alkupäässä ja nykytilanteen kartoittamisessa, mutta voidaan lopulta tehdä esimerkiksi tarpeettoman iso ja kallis remontti.”

Malmivaara antaa neljä konkreettista vinkkiä pientalon omistajalle:

Älä jätä lämmitettäväksi tarkoitettua taloa kylmilleen

Malmivaaran huolena on, että lämmitettäväksi tarkoitettuja taloja ja ympärivuotisessa käytössä olevia vapaa-ajan koteja jätetään nyt talveksi kylmilleen, kun ei ole varaa lämmittää niitä.

Yleisellä tasolla voidaan sanoa, että kohteissa, joissa on lämmönerityksiä, olisi suotavaa pitää peruslämmöt päällä talvella. Pitää huomioida tilan käyttötarkoitus ja se, etteivät putket pääse jäätymään.

”Vaikka kyseessä olisi puhdas hirsirakenteinen mökkikin, joka laitetaan talviteloille ja jätetään kylmilleen, niin senkin ilmanvaihdon on oltava kunnossa, jotta ehkäistään ongelmien syntymistä.”

Älä tuki ilmanvaihtoventtiilejä tai sammuta koneellista ilmanvaihtoa

”Energiansäästön takia ei pidä esimerkiksi tukkia korvausilmaventtiilejä tai sammuttaa koneellista ilmanvaihtoa. Näihin ratkaisuihin on helppo syyllistyä, koska ne voi tehdä itse ja nopeasti”, Malmivaara toteaa.

Riittävä ilmanvaihto takaa sen, että esimerkiksi peseytymisestä tai pyykinpesusta tuleva kostea ilma poistuu kodista eikä tiivisty rakenteisiin. Jos korvausilmaa ei tule hallitusti venttiileistä, sitä tulee rakennukseen rakenteiden kautta. Tällöin korvausilma on epäpuhdasta, mikä voi aiheuttaa asumisterveydellisiä haittoja.

”Ilman liikettä ei voi pysäyttää tukkimalla venttiilejä. Ilmanvaihdon pitää olla hallittua, jottei energiaa säästetä kenenkään terveyden kustannuksella”, Malmivaara sanoo.

Älä tee lisälämmöneristyksiä summamutikassa

Peruskorjauksissakin on aina omat riskinsä, jos työhön käydään päätä pahkaa.

”Jos lisälämmöneristyksiä tehdään vääriin paikkoihin, estetään samalla tuulettuvuutta rakenteissa ja lisätään kosteusvaurioriskin syntymistä”, Malmivaara luettelee.

Yläpohjan lisälämmöneristys on tukkinut yläpohjan tuulettuvuuden.
Yläpohjaan asennettu lisälämmöneristys on estänyt yläpohjaa tuulettumasta.

Ääriesimerkki on ulkoseinä: jos ennen lisälämmöneristykseen ryhtymistä ei katsota alla olevan seinän kuntoa, voidaan olemassa oleva vaurio peittää siitä tietämättä.

”Aina pitäisi tietää kohteen kunto ennen kuin käydään korjaamaan tai tekemään muutoksia.”

Malmivaara ottaa esiin myös päätään nostavat lieveilmiöt eli ovelta ovelle erilaisia korjauksia myyvät kauppiaat.

”Omasta taloudestaan ja energiankulutuksestaan huolissaan olevat ihmiset eivät aina siinä hetkessä mieti kokonaisuutta, kun kauppias on ovella. Yhtä korjausta tai palvelua myyvä kauppias taas harvoin katsoo tai ymmärtää koko kiinteistöä tai sen kuntoa.”

Älä tee hetkessä kallista sijoitusta

Vaikka lämmitystavanmuutoksilla ja isoilla energiaremonteilla saavutetaan suurimmat säästöt, Malmivaaran mukaan kannattaa miettiä kiinteistön rahallista arvoa ja sitä, mihin rahansa sijoittaa.

”Jos arvoltaan parinkymmenen tuhannen euron mummonmökissä asutaan vielä viisi tai 10 vuotta, ei sen katolle kannata asentaa aurinkovoimalaa. Samoilla rahoilla maksaa kuitenkin todennäköisesti lopun asumisajan sähkölaskut”, Malmivaara sanoo.

Hän kannustaa malttiin: ensi syksynä tilanne esimerkiksi sähkönhinnan suhteen tai komponenttien saatavuuden suhteen voi olla jo erilainen. Rakennuksen elinkaaressa vuosi on kuitenkin lyhyt aika.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: Inspections & Surveys B2C -liiketoimintajohtaja Kim Malmivaara, p. 030 670 5540.

Liittyvät palvelut

Energiatodistus


Lue myös

Ota yhteyttä

Palvelemme valtakunnallisessa palvelunumerossamme arkisin klo 8-16.