Exilionin tavoitteellinen vastuullisuustyö näkyy GRESB-raportoinnissa – Sustera matkassa mukana jo vuodesta 2021

Sustera on auttanut sijoitus- ja varainhoitoyhtiö Exilionia sen vastuullisuustyössä jo vuosia toimimalla kaikkien Exilionin hallinnoimien yhtiöiden ulkoistettuna vastuullisuusasiantuntijana. Laaja työnkuva on pitänyt sisällään muun muassa vastuullisuusohjelman päivitystä ja vastuullisuusraportointia sekä GRESB-raportointia, johon Exilion osallistui vuonna 2024 jo kolmatta kertaa.

Maailmanlaajuinen arviointityökalu GRESB antaa konkreettisen arvosanan vastuullisuustyöstä

GRESB-raportointi (Global Real Estate Sustainability Benchmark) on kansainvälinen kiinteistöalan vastuullisuusvertailu, jolla mitataan kiinteistösijoitusyhtiöiden ja -rahastojen vastuullisuutta. Arviointi kattaa koko kiinteistösalkun ja perustuu kahdeksaan eri osa-alueeseen. Osa-alueisiin kuuluvat ympäristöasiat, sosiaalinen vastuu sekä hyvä hallintotapa.

Arviointiprosessi toteutetaan vuosittain keväisin ja yritys saa vastuullisuudestaan arvosanan tähdillä 1–5. Arviointi on muuttunut vuosien varrella ja taso on tiukentunut: esimerkiksi luonnon monimuotoisuuden ja ympäristösertifiointien merkitys on kasvanut vertailussa.

”GRESB:n suosio on kasvanut vuosittain, sillä asiakkaat haluavat konkreettisen arvosanan tehdystä työstä ja samalla tietoa koko kiinteistösalkun vastuullisuudesta ja sijoittumisesta vertailuryhmään. GRESB:in mukaan vuonna 2024 GRESB Real Estate -arviointiin osallistui 2223 toimijaa 80 eri maasta, joista yli tuhat on eurooppalaisia toimijoita. Suomesta arviointiin osallistui 33”, Susteran vastuullisuuspäällikkö Lotta Kauppinen kertoo.

Arviointi helpottaa kokonaiskuvan hahmottamista

GRESB tarjoaa selkeän kokonaiskuvan yrityksen vastuullisuustyön vahvuuksista ja kehitystarpeista. Sen avulla tunnistetaan toimivia käytäntöjä ja saadaan arvokasta tietoa toiminnan kehittämiseen. Lisäksi arviointi lisää läpinäkyvyyttä ja syventää ymmärrystä vastuullisuuden keskeisistä teemoista.

”Susteran avulla GRESB-prosessi hoituu vaivattomasti yhden luukun periaatteella, kun asiakas välttyy ohjeistusten opiskelulta ja portaalin käytöltä. Varmistamme, että raportointi on aina ajan tasalla ja vastaa vuosittain päivittyviä arviointikriteerejä. Lisäksi tarjoamme selkeät kehitysehdotukset ja laaja-alaista apua läpi konsernin kehitystoimenpiteiden toteuttamiseen”, Kauppinen sanoo.

Exilionille loistopisteet vastuullisuusarvioinnista

Exilion osallistui vuonna 2024 kolmatta kertaa GRESB Real Estate ja GRESB Infrastructure -arviointiin. Sustera on tukenut prosessia vuodesta 2021 alkaen tarjoten apua projektin ohjaukseen, todistusaineiston laadintaan, tietojen keruuseen ja raportointiin. Lisäksi merkittävä osa työtä on ollut liiketoiminnan kehittäminen yhä vastuullisemmaksi konkreettisten kehitystoimenpiteiden myötä.

Exilion ylitti arviointiin osallistujien keskimääräisen tuloksen kokonaispisteillä 79/100. Tähtiä yritys sai 3/5 ja sijoittui vertailuryhmässä sijalle 3/10. Täydet pisteet yhtiö sai esimerkiksi vastuullisuuden johtamisesta, käytännöistä ja kiinteistön riskiarvioinneista.

Exilion Tuuli Ky:n pisteet nousivat edelliseen arviointiin verrattuna peräti 23 pistettä, ja kokonaispistemäärä on kasvanut tasaisesti kolmen vuoden ajan. Vahva tulos kuvastaa yhtiön pitkäjänteistä sitoutumista vastuullisuustyöhön muun muassa huomioimalla tuulipuistojen käytön jälkeiset ympäristövaikutukset pelkkien rakennusvaiheen vaikutusten sijaan.

”Vastuullisuustyömme on hyvässä vauhdissa ja se näkyy myös GRESB-tuloksissa. Tulokset kertovat yhtiöidemme vahvasta sitoutumisesta vastuullisuuteen ja sen suorituskyvyn parantamiseen niin kiinteistö- kuin infrastruktuuritoimialalla”, kuvaa Exilion yhtiöiden toimitusjohtaja Ari Talja.

Sustera tukena yhtiön muissakin vastuullisuusasioissa

GRESB-raportoinnin ohella Sustera on tehnyt Exilionin neljälle eri kommandiittiyhtiöille, Exilion Asemahotellit Ky, Exilion Real Estate I Ky, Exilion Tuuli Ky ja Kauppakeskus Hansa Ky, esimerkiksi vastuullisuusohjelman päivitystä ja vastuullisuusraportointia sekä EU-taksonomiaraportointia. Sustera on ollut lisäksi merkittävässä roolissa kiinteistökannan kehittämisessä niin teknisen manageerauksen, kiinteistöjen ympäristösertifiointien ja rakennushankkeiden vastuullisuusohjauksen kautta.

”Vastuullisuustyössä menestyminen vaatii kokonaisuuden hallintaa – nyt ja tulevaisuudessa. GRESB-raportointi palkitsee aidon kehitystyön, eikä huipputuloksia saavuteta ilman jatkuvaa panostusta. Susterana tarjoamme tukea vastuullisuuden kokonaisvaltaiseen hallintaan ja kehittämiseen – tavoitteiden ja toimenpiteiden suunnitteluun, kehitystoimenpiteiden toteutukseen sekä tulosten mittaamiseen. Onnistuminen edellyttää osaavaa tiimiä ja erinomaista yhteistyötä, josta suuri kiitos kuuluu asiakkaallemme”, summaa Kauppinen.


Lue myös

Susteralle on laadittu uusi ilmastotiekartta.

Susteralle uusi ilmastotiekartta

Ilmastotiekartta pohjaa hiilijalanjälkilaskentaamme Kuluneen vuoden aikana Sustera on laatinut uuden ilmastotiekartan, joka…

Lue lisää

Ota yhteyttä

Palvelemme valtakunnallisessa palvelunumerossamme arkisin klo 8-16.