Kauppakeskus Arabia – Energiaremontti

NREP Oy:n omistamaan kauppakeskus Arabiaan tehtiin Susteran (ent. EcoReal) asiantuntijoiden toimesta kattava energiaremontti. Sopimus allekirjoitettiin 2022 ja hanke vastaanotettiin keväällä 2023.

Tavoitteena huomattavat säästöt energiakuluissa

Projektin tavoitteena oli saavuttaa huomattavat säästöt, kuten 318 CO2 tn/a päästövähennykset. Tavoitteiden saavuttamiseksi kohteessa uusittiin IV-koneiden puhaltimet EC-puhaltimiksi ja tarpeenmukaistettiin ilmanvaihdon ohjauksia. Näiden lisäksi rakennettiin uusi lämpöpumppujärjestelmä.

Energiaremontti saatiin toteutettua onnistuneesti sovitussa aikataulussa. Remontin valmistumisen jälkeen kohteessa aloitettiin jälkiseuranta, jonka aikana tarkemmat säästötoteumat saadaan selville. Odotettavissa on, että tavoiteltuihin energiakulujen säästöihin päästään.

”Energiaremontti saatiin toteutettua odotustemme mukaisesti. Susteran kanssa työskentely on aina ammattitaitoista ja sujuvaa”, kertoo Asset Manager Elena Öhman.

”Hanke oli mielenkiintoinen ja haastava, koska kiinteistössä oli samaan aikaan käynnissä lukuisa määrä eri hankkeita, jotka oli otettava huomioon niin suunnittelussa kuin toteutuksessa. Hyvällä yhteistyöllä projekti saatiin onnistuneesti toteutettua”, toteaa Susteran projektipäällikkö Ville Moisio.

Liittyvät palvelut

Energiaremontti

Energiamanagerointi


Lue myös

Susteralle on laadittu uusi ilmastotiekartta.

Susteralle uusi ilmastotiekartta

Ilmastotiekartta pohjaa hiilijalanjälkilaskentaamme Kuluneen vuoden aikana Sustera on laatinut uuden ilmastotiekartan, joka…

Lue lisää

Ota yhteyttä

Palvelemme valtakunnallisessa palvelunumerossamme arkisin klo 8-16.