Käytetty koti on ekoteko
Moni haaveilee oman kodin rakentamisesta vaikka Tilastokeskuksen mukaan Suomessa on reilusti yli kolme miljoonaa asuntoa, joista joka kymmenes on vailla vakituista asukasta. Olemassa olevan kodin ostaminen ja remontoiminen voi olla yhtä palkitseva projekti kuin uudisrakentaminen ja samalla se on myös ekologisempi vaihtoehto.
Itse rakennuttamasta kodista haaveillaan, jotta kaikki ratkaisut vastaisivat täsmälleen omia tarpeita ja toiveita. Kuntien kaavoitusprosessit voivat kuitenkin olla kankeita ja rakennuslupien saaminen hidasta. Monilla kunnilla on myös tiukkoja rakennustapaohjeita, jotka ohjaavat mm. rakennuksien sijoittelua tontilla, kerroskorkeutta, pinta-alaa tai julkisivua. Tämä asettaa omat rajoituksensa ja haasteensa kodin suunnittelemiselle.
Täydellisen tontin löytäminen ja sille kodin rakentaminen voikin olla hyvin pitkä ja hermoja raastava projekti. Usein isot tontit hyvällä sijainnilla ovat jo olemassa olevien rakennusten käytössä. Mitä jos saisi kaiken toivomansa, mutta nopeammin? Koska suuri osa asuntokannastamme on lähivuosina tulossa peruskorjausikään, antaa vallitseva matala korkotaso loistavan tilaisuuden aloittaa laajankin korjausurakan, sillä lainaraha on tällä hetkellä poikkeuksellisen halpaa. Käytetyn kodin ostaminen ja remontoiminen voi olla kannattava vaihtoehto ja ympäristölle parempi.
Vanhassa kodissa on tunnelmaa
Uudisrakentaminen on helposti hyvin samannäköistä ja talopaketit muistuttavat pitkälti toisiaan. Samannäköisyys ja -kaltaisuus on toki luonnollista, sillä trendit ohjaavat vahvasti suunnittelua ja sitä, mikä näyttää kulloinkin hyvältä omaan silmään. Oma mielikuvitus ja omat toiveet kodin suhteen voivat kuitenkin helposti sokeutua, mikäli samanlaisia ratkaisuja on nähtävissä laajalti uusilla asuinalueilla.
Vanhassa kodissa on usein omanlaisensa tunnelma ja parhaimmillaan maagista historian havinaa, jota on mahdotonta saavuttaa uudisrakennuksessa. Aikakauden vallitsevat ratkaisut voivat tuntua nyt erikoisilta ja lisätä kodin persoonallisuutta ja kiinnostavuutta. Viehättäviä ja omaperäisiä ratkaisuja syntyy myös usein, kun remontoidaan vanhaa kunnioittaen ja alkuperäisiä materiaaleja säästäen. Ekologinen kodinomistaja harkitsee tarkkaan valitsemansa materiaalit ja laitteet myös sen mukaan, kuinka raskaan tai kevyen hiilijalanjäljen se tuottaa. Onneksi nykyään on paljon erilaisia vaihtoehtoja saatavilla. Käytetty koti voi antaa myös väylän ainutlaatuiseen tonttiin hyvällä sijainnilla, jonka arvo kohoaa entisestään vuosien saatossa.
Teetä aina kuntotarkastus
Käytetty koti vaatii aina kuntotarkastuksen, jotta kodin todellinen kunto ja mahdolliset vauriot tai riskit saadaan selville. Näin tulevat remontit ja korjaustarpeet on myös helpompi suunnitella.
Uuden kodin puolesta puhuvat yleensä nykyaikaiset ja älykkäät ratkaisut sekä energiatehokkuus. Energiatehokas koti on myös ympäristöystävällinen koti, minkä takia käytetynkin kodin kohdalla kannattaa kiinnittää huomiota esimerkiksi lämmitystapaan ja mahdollisesti sen muuttamiseen energiatehokkaammaksi. Suurin osa kodin hiilijalanjäljestä muodostuu lämmityskustannuksista, minkä takia energiaremontti on varteenotettava sijoitus vanhemmassa kodissa. Vaikka isolle peruskorjaukselle voi tulla iso hintalappu, on korjaaminen silti halvempaa kuin uuden rakentaminen.