Mitkä ovat 1970-luvun talon piirteitä ja ongelmia?
1970-luku oli Suomessa nousukauden aikaa. Rakentamisessa suosittiin 1960-luvulla keksittyä rakenneratkaisua nimeltä valesokkeli, mutta myös elintasoa parantavat elementit, kuten takkahuoneet ja uima-altaat, kasvattivat suosiotaan. Myös energiakriisillä oli omat vaikutuksensa tuon aikaiseen rakentamiseen.
1970-luvulla rakennetut pientalot ovat tyypillisesti suuria, tiiliverhoiltuja ja tasakattoisia koteja. Tasamaalla talot olivat yksikerroksisia, rinnetonteilla taas kaksikerroksisia.
Miltä 1970-luvun asuinrakennukset näyttävät?
Lähiörakentamisen kultavuosina rakennetuissa kerrostaloissa toistuu laatikkomaisuus ja värimaailmassa harmaan sävyt. Omakoti- ja rivitalorakentamisessa taas suosittiin pelkistettyä ja punatiilistä julkisivua, jossa ikkunoiden ja otsalautojen puuosat ovat tummaksi petsattua puuta.
1970-luvun pientalojen julkisivuille leimallista ovat suuret lähes koko seinän levyiset ikkunat ja kupolimaiset valokuiluikkunat katolla. Aikakauden tunnistettavuutta lisää sokkelin eli talon perusmuurin yleensä vihreäksi tai ruskeaksi maalattu pinta.
Aikakauden taloista löytyy usein uima-allas, ja kodin saunatilat on yleensä rakennettu erilliseen siipeen tai pohjakerrokseen.
Täystiilitalo säilytti asemansa 1970-luvulla, vaikka aikakaudella rakennusmateriaalien yhdisteleminen oli yleistä. Moni puutalo vuorattiin tiilillä ja ulko-oven suojana oli vain pieni lippa tai syvennys.
Rakentamistapaan tuli muutos energiakriisin myötä
Vuoden 1973 öljykriisi nosti kotien lämmityskustannuksia ja kolme vuotta myöhemmin voimaan astunut Suomen rakentamismääräyskokoelma edellytti perusteellisempaa lämmöneristämistä rakentamisessa.
Määräyksien mukaisesti puutalojen seiniin tuli asentaa 150 mm paksuista mineraalivillaa. Energiakriisi muokkasikin rakentamista siten, että ikkunat pienenivät ja ulko-ovien määrä väheni. Myös erilliset tuuletusikkunat ja lämpöeristetyt ovet tulivat 1970-luvun rakentamiseen mukaan.
1970-luvun puolen välin tienoilla tasakattorakentaminen muuttui kattokaltevuuksiltaan jyrkempiin kattoihin.
Alppityylisille käkikellotaloille ominaista on 45 asteen kulmassa oleva suuri katto, matala julkisivu ja sokkeli sekä harjan alla leveä ja koristeellinen talon päädyssä sijaitseva parveke. Puolitoistakerroksinen rakentaminen rupesi myös yleistymään yksi- ja kaksikerroksisten kotien rinnalla.
Asumistilat monipuolistuivat 1970-luvulla
Nousukausi toi mukanaan erilaisia tyylejä koteihin. Takkahuoneet avotakkoineen toimivat tunnelman luojina. Sittemmin aikakaudelle tyypilliset avotakat ovat purettu uusien tulisijojen alta, ja niihin on asennettu erillinen takkasydän lämmön hyödyntämiseksi.
Kylmiöt ja vaatehuoneet yleistyivät 1970-luvulla. Kylmiöiden ympäröivät rakenteet on syytä tarkastaa viimeistään asuntokaupan yhteydessä, sillä heikosti rakennetut kylmiöt saattavat muodostaa riskin sisäilmankosteuden tiivistymiselle kylmiön rakenteisiin.
Sisustuksessa kirkkaat värit hallitsivat tilojen yleisilmettä ja keittiöiden sekä kylpyhuoneiden suunnitteluun ruvettiin panostamaan aiempaa enemmän.
Vuosikymmen oli valesokkelirakentamisen huippuaikaa
1960-luvulta alkanut matala rakentaminen jatkui seuraavalle vuosikymmenelle. Laajoja omakotitaloalueita perustettiin heikosti kantaville maapohjille, mikä tarkoitti sitä, että perustukset tehtiin yleensä maanvaraisena ja monesti niin sanottuna laattaperustuksena.
1970-luvun pientaloista löytyy yleensä piilo- eli valesokkeli. Valesokkelissa tiilimuurausta tukeva betoni nousee talon ulkopinnan puolella kantavan puuseinän alapäätä korkeammalle. Käytännössä tämä tarkoittaa, että talon kantava puurunko lähtee maanpinnan tason alapuolelta tai maanpinnan tasosta.
Ulkoseinäliitoksesta tavoiteltiin lämpimämpää seinän puurungon alareunan upottamisella maanvaraisen alapohjan alapuolelle. Toimintatapa on peräisin 1960-luvulta, ja se on sittemmin luokiteltu vaurioherkäksi eli riskirakenteeksi.
Valesokkelin kunto on hyvä selvittää asuntokaupan yhteydessä
Valesokkelin kunto on suositeltavaa tarkastaa asuntokauppojen yhteydessä. Kuntotarkastuksessa rakenteen kunto selvitetään rakennetta avaamalla ja tarvittaessa mikrobinäytteitä ottamalla.
Kodeissa, joista löytyy valesokkeli, on tyypillisesti käytetty alapohjarakenteena puukoolattua lattiaratkaisua tai niin sanottua kaksoisbetonilaattarakennetta. Tällaisessa tuplalaattarakenteessa runkolaatan päälle on asennettu lämmöneristys ja pintalaatta.
Kun lämmöneristeenä on käytetty mineraalivillaa ja runkolaatan päältä lähtee kantava väliseinä tai pilari, rakenne ei ole kosteusteknisesti kestävä ratkaisu. Tästä syystä kyseisiin rakenteisiin tulee kiinnittää erityistä huomiota asumisen ja asuntokaupan aikana.
Maaperän kosteuden nouseminen sekä kaksoisbetonilaatta aiheuttavat riskejä
1970-luvulla rakennetuissa matalaperusteisissa kodeissa on yleensä riski sille, että maaperän kosteus on vaurioittanut talon rakenteita. Kosteusvaurioita aiheuttavat yleensä matala sokkelikorkeus, puutteet sade- ja pintavesien ohjauksissa sekä rakennuksen alta puuttuva riittävä kapillaarikatko.
Kaksoisbetonilaatta ja puukoolattu lattia on tyypillinen paikka piilottaa putket kulkemaan rakenteiden sisälle. Lattian sisällä kulkevien putkien mahdollisen vaurioitumisen tunnistamiseen saattaa kulua pitkäkin tovi, jolloin putkirikon aiheuttamat vauriot voivat levitä hyvinkin laajalle alueelle.
Tasakatoista alppimaisiin käkikellotaloihin
1970-luvulla pientalorakentamisessa yleistyivät tasakattoratkaisut. Rakenteen riskeihin ei osattu alkuvaiheessa kuitenkaan varautua: vesikattoja rakennettiin jopa ilman kallistuksia tai vedenpoistoa.
Puutteelliset läpiviennit ja ylösnostot, ja kumibitumipinnoitteet puutteet nostivat myös kattovuotojen riskiä.
Riskejä koituu myös rakenteiden tuuletuksen puutteesta, mikä aiheuttaa sen, että sisäilmankosteus pääsee tiivistymään vesikattorakenteisiin. Kosteuden tiivistymiseen vaikuttaa tuuletus vesikatteen alla, rakenteen höyrysulku sekä eristeenä käytetyn mineraalivillan tarvitsema höyrysulun puuttuminen.
Tasakattojen muuttaminen harja- tai aumakatoiksi on yleistä 1970-luvun kodeissa.
Kattoremonteissa on tärkeää huomioida vesikaton tuulettuminen. Mikäli kattoremontissa alkuperäiseen vesikattoon ei ole koskettu, on sisäilman kosteuden tiivistymisriski edelleen olemassa.
1970-luvun puolessa välissä yleistynyt käkikellotalojen rakentamisessa vesikaton ja lämmöneristeen välinen tuuletus on ongelmallinen ja toimimattomana kosteuden tiivistyminen rakenteisiin on todennäköistä.
Käkikellotalojen rakennekuvissa tuuletusraoksi on merkitty vinokatto-osuuksilla 20 mm. Todellisuudessa asiantuntijoiden tutkimissa katoissa tuuletusraot ovat harmillisesti lähes poikkeuksetta nollassa, jolloin rakenne ei pääse tuulettumaan ja vaurioitumisriski on korkea.
1970-luvun talot ovat vaurioherkkiä
1970-luvulla rakennetut pientalot ovat vaurioherkkiä. Oikeanlaisilla huoltotoimenpiteillä ja sopivissa olosuhteissa rakenteiden riskialttius pienenee ja vaurioitumisilta voidaan välttyä.
Mahdollisten vaurioiden selvittäminen ja tutkiminen on hyvä toteuttaa asiantuntijan toimesta. Vaurioiden tutkiminen vaatii aina rakenteiden avaamista ja tarkempia tutkimuksia.
Asuntokaupan kuntotarkastus onkin hyvä tapa lähteä selvittämään kodin rakenteiden kuntoa, ja sen avulla suositelluilla jatkotutkimuksilla rakenteiden kunnosta saadaan ajankohtainen selvyys sekä suositukset korjaustoimenpiteille.
