Salaojat ja sadevesi – muista nämä asiat!

Sateet ja lumi tuovat sulaessaan suuria määriä vettä kodin pihapiiriin. Vuosittainen sademäärä esimerkiksi Etelä-Suomessa voi keskimäärin olla 700 mm. Tämä tarkoittaa käytännössä, että jokaista neliömetriä kohden vettä sataa 700 litraa. Mikäli sadevesien ohjaus, maanpintojen kallistukset ja salaojat ovat huolletut ja kunnossa, ei omistajalla ole suurta huolta sade- ja sulamisvesistä, mutta mikäli tilanne on toinen, saatetaan olla ongelmissa.

Puutteet edellä mainituissa asioissa näkyvät helposti kellarin tai sokkelin kosteutena tai alapohjan vaurioina. Pahimmillaan tilanne on ajautunut siihen, että rakenteisiin on päässyt muodostumaan merkittäviä kosteusvaurioita ja asunnon sisällä oleva erikoinen haju voi paljastua sisäilmaongelmaksi, joka aiheutui puutteellisen salaojituksen aikaansaamasta kosteusvauriosta.

Maaperällä on suuri merkitys kodin hyvinvoinnille

Salaojista, sadevesien ohjauksista ja maanpintojen kallistuksista puhuttaessa tulisi kiinnittää huomiota myös siihen, millaisen maaperän päälle koti on rakennettu ja minkälaisia täyttömateriaaleja rakennuksen perustamisessa on käytetty. Kaikkien maata vasten tehtyjen rakenteiden alla tulisi tämän päivän tietämyksen mukaan olla kapillaarisen kosteuden nousun ehkäisevä kerros riittävän karkeajakoista maa-ainesta. Oikeanlaisen alustäyttömateriaalin merkitys perustusrakenteiden kuivana pysymisessä on yhtä suuri ellei suurempi, kuin salaojien ja perusmuurin vedeneristyksen.

Rakennuksen perustaminen liian hienojakoisen maa-aineksen päälle on ollut hyvin yleistä rakentamisen historiassamme. Jos alustäytöt ovat liian hienojakoisia, maakosteus pääsee kapillaarisesti nousemaan perustusrakenteisiin. Tämän virheen korjaaminen jälkikäteen on käytännössä lähes mahdotonta, tai ainakin kustannukset nousevat nopeasti hyvin korkeiksi.

Määräysten vastaista toimintaa

Parhainta täyttömaata on karkea sora tai sepeli, joka muodostaa kapillaarikatkon perustusrakenteiden alle. RT-kortin ohjeistus 5-20 mm raekoosta löytyy jo vuodelta 1943, mutta todellisuudessa suomalaiset ovat käyttäneet täyttömaana sitä maa-ainesta, joka on ollut helpoiten ja halvimmalla saatavilla. Toimivan salaojituksen ja oikeanlaisen sade- ja pintavesien ohjauksen merkitys korostuu, jos rakennus on perustettu liian hienojakoisen maa-aineksen varaan. 

Seuraa vesien poistumislinjoja!

Maanpintojen kallistukset tulisi olla rakennuksen vierustalla niin, että ne kallistavat kaikilta osiltaan rakennuksen vierustalta poispäin. Tämän päivän rakennusmääräyksissä ja suunnitteluohjeissa on määritelty niin, että kallistuksen tulisi olla vähintään 15 cm kolmen metrin matkalla. Mikäli maastollisesti tämä ei ole mahdollista, vedet voidaan vaihtoehtoisesti ohjata ns. niskaojan kautta etäämmälle rakennuksesta. Keväisin ja syksyisin on tärkeää seurata sateiden tai lumien sulamisen yhteydessä, jäävätkö vedet seisomaan sokkelin vierustalle vai pääsevätkö ne vapaasti ohjautumaan pois rakennuksen vierustalta. Rakennuksen vierusta olisi hyvä pitää vapaana kasvillisuudesta, koska kasvien juuret tukkivat helposti salaojajärjestelmän. Kasvillisuus ja kukkaistutukset pitävät ja keräävät myös kosteutta sokkelin vierustoille, jolloin rakennuksen vierustan kosteusrasitus kasvaa. 

Sadevesien ohjaus hallitusti

Kodin katolta voi ohjautua jopa tuhansia litroja sadevettä suoraan talon perustuksille, mikäli sadevedet on ohjattu väärin tai erillistä sadevesijärjestelmää ei ole. Talon perustuksiin ohjattu sadevesi toimii kuin automaattinen talon kastelujärjestelmä. Vettä sataa tasaisesti koko kevään, kesän ja syksyn pitäen talon perustukset ja sen ympäröivän maan kosteana aiheuttaen suuren ympärivuotisen kosteusrasituksen.

Usein pientaloasujalta unohtuu, että omakotitalon sadevesi- ja salaojajärjestelmät ovat erilliset järjestelmät. Sadevesiä ei tule missään nimessä ohjata salaojiin. Mikäli näin tehdään, alkujaan kuivatusjärjestelmäksi suunnitellusta järjestelmästä tuleekin rakennuksen perustuksia ja alapohjaa yhtenään märkänä pitävä kastelujärjestelmä. Kuntotarkastuksissa kiinnitetään asiaan erityistä huomiota, jolloin onneksi myös talon omistaja yleensä ymmärtää asian tärkeyden.

Oikein tehdyssä salaojituksessa salaojat ja sadevedet yhdistyvät toisiinsa vasta kauempana rakennuksesta perusvesikaivolla, josta ne tulisi johtaa joko kunnalliseen sadevesiviemäriin tai avo-ojaan. Pallopadotusventtiili on hyvä asentaa perusvesikaivoon, sillä sen avulla varmistetaan veden virtaus oikeaan suuntaan esimerkiksi kovien sateiden aikaan. Katolta kulkeutuvat vedet tulee ohjata hallitusti pois rakennuksen vierustalta, nykyohjeiden mukaisesti vähintään kolmen metrin päähän rakennuksesta. Vanhemmassa kohteessa ohjauksen voi toteuttaa myös pintavesikouruilla, mikäli ei haluta kaivaa maahan umpiputkijärjestelmää.

Riskirakennekohteissa sadevesien ohjauksella erityinen merkitys

Sadevesien ohjauksen merkitys korostuu, jos kohteessa on havaittu riskirakenteita. Esimerkiksi valesokkeli tai matala sokkelikorkeus yhdessä puutteellisen sadevesiohjauksen kanssa aiheuttaa yleensä jossakin vaiheessa kosteusvaurion ulkoseinän alaosiin. Räystäskourujen ja syöksytorvien alla olevien rännikaivojen puhdistus on tärkein sadevesijärjestelmään liittyvä huoltotoimenpide.

Mikä on salaojajärjestelmä?

Salaojajärjestelmä on yleensä rakennuksen ulkopuolella maaperässä sijaitseva maapohjaa kuivaava järjestelmä. Salaojaputkissa on reikiä, joiden avulla putki kerää maapohjaan imeytyneet vedet rakennuksen ympäriltä kuivaten maaperää. Salaojaputket asennetaan kiertämään rakennusta pienellä kaadolla, jolloin vesi kulkeutuu painovoimaisesti haluttuun suuntaan eli poispäin kodista päätyen perusvesikaivoon.

Salaojaputkien on kuljettava talon perustusten (anturan alapinnan) alapuolella koko matkallaan, jotta ne pysyvät kuivina. Salaojien ympärille tulee olla sepeliä tai salaojasoraa. Savimaassa kuopan pohjalle tulee asentaa suodatinkangas, sillä se estää saven kohoamisen putkien ympärille levitettyyn sepeliin ja salaojasoraan.

Löytyykö kotisi nurkilta tarkastuskaivot?

Talon jokaisessa nurkassa olisi hyvä olla salaojien tarkastuskaivot. Nykyiset määräykset ovat vuodelta 1999 ja ne vaativat tarkastuskaivojen olemassaolon. Tätä ennen valmistuneiden talojen asukkaat eivät usein tiedä kaivojen olemassaolosta tai niitä ei ole välttämättä edes rakennettu. 1970-luvulla rakennetun talon kulmilta saattaa löytyä betonirakenteinen kaivo, jossa salaojajärjestelmä on havaittavissa. Yleensä tähän järjestelmään ohjataan myös virheellisesti sadevedet.

Miten paikallistan oman kotini salaojat?

Usein kaivojen tai salaojien olemassaolo ei paljastu edes piirustuksista. Aikaisemmin asiaa hankaloitti epäselvyys siitä, kenelle salaojapiirustusten tekeminen kuului. Perustussuunnittelija koki sen kuuluvan LVI-suunnittelijalle ja toisinpäin. Rakennusvalvonta ei usein edes edellyttänyt salaojien piirustuksia. Lopputuloksena oli, että piirustuksia ei tehty lainkaan.

Mikäli suunnitelmia ei ole, salaojien toimivuutta tai niiden olemassaoloa on hankala saada selville. Ainoa keino on kaivaa koekuoppa 30-40 sentin etäisyydelle sokkelista ja tarkistaa, että salaoja on oikealla paikalla. Tarkastuskaivot on onneksi mahdollista asentaa myös jälkikäteen.

Kiinteistökaupan jälkeisessä riitatapauksessa törmätään usein tapauksiin, jossa urakoitsija tai salaojajärjestelmän asentaja on tehnyt räikeitä virheitä asennuksessa. Eteen on tullut tapauksia, joissa tarkastuskaivojen välillä ei kaikilta osin ole edes asennettu salaojaputkea tai järjestelmä (putket) on asennettu väärään korkoon suhteessa esimerkiksi kellarin lattiatasoon. Tämänkaltaisten virheiden huomaaminen silmämääräisesti on käytännössä mahdotonta ja näiden jäljille päästään vasta, kun tarkastuskaivot huuhdellaan ja kuvataan putkiston kuvaukseen tarkoitetulla kalustolla.  

Salaojapumppaamo vaatii hälytysjärjestelmän

Toisinaan salaojien veden ohjaaminen esim. kunnalliseen järjestelmään vaatii oman pumppaamon. Salaojille on esimerkiksi erityisen jyrkillä rinnetonteilla tehty oma pumppaamo, joka johtaa vedet kaupungin verkkoon. Mikäli päätyy hankkimaan pumpun, siihen tulee hankkia myös hälytysjärjestelmä.

Susteran kuntotarkastuskeikoilla on välillä tullut vastaan tapauksia, joissa hälytysjärjestelmän puuttumisen vuoksi pumpun rikkoutuminen on huomattu liian myöhään. Salaojat ovat täyttyneet vedellä, joka on pahimmillaan täyttänyt koko talon alapohjatilan tai vesi on tullut loman aikana kellariin kastellen seinän alaosat ja lattiat. Jälkimmäisessä tapauksessa pumppauksen toimintaa oli yritetty varmistaa kahdella pumpulla. Pumput oli kuitenkin kytketty saman sulakkeen taakse, eikä toisesta pumpusta ollut hyötyä.

Salaojajärjestelmälle on määritelty käyttöikä

Hyvin usein salaojajärjestelmän toimimattomuuden syynä on järjestelmän teknisen käyttöiän täyttyminen. Rakennustietosäätiö RTS on määrittänyt KH-kortistossa (KH 90-00403) salaojien tekniseksi käyttöiäksi keskimäärin 40 vuotta. Jos putkistoja ei ole tarkistettu tai uusittu 1980-luvun alun jälkeen, tulisi järjestelmän toimintakunto varmistaa kiireellisesti.

Salaojien käyttöikä voi kuitenkin täyttyä myös aiemmin kuin kolmen-neljänkymmenen vuoden iässä. Mikäli salaojissa ei ole tarkastuskaivoa, järjestelmän käyttöikä voi olla jopa 25% vähemmän, eli noin 30 vuotta. Tämä johtuu siitä, että salaojajärjestelmiä, joissa ei ole tarkastuskaivoja tai niiden kannet ovat maan alla, ei pystytä huoltamaan. Erityisesti vanhempien talojen salaojajärjestelmiin ei ole asennettu tarkastuskaivoja. Mikäli tontilla kuitenkin on salaojitus, salaojakaivot on mahdollista yksitasoisissa perustusratkaisuissa asentaa jälkikäteen.

Myös rasitusluokka määrittää sen, kuinka aikaisin käyttöikä täyttyy. Esimerkiksi rinnetalojen salaojitus tulee käyttöikänsä päähän yleensä aikaisemmin kuin taloissa, joissa on soraperäinen perusmaa. Sora läpäisee keskimääräistä paremmin vettä, kun taas rinnetaloissa sadevedet ohjataan helposti väärin.

Tarkastuksilla ja huolloilla jatketaan järjestelmän käyttöikää

Toinen tärkeä salaojien toimimattomuuden syy on salaojien kunnossapidon laiminlyönti. Salaojaputkissa on reikiä, jotka voivat tukkeutua helposti putkiin joutuneesta maa-aineksesta tai kasvien juurista. Salaojaputkeen ei kuulu mikään muu kuin vesi ja kaikki ylimääräinen voi tukkia järjestelmän. Salaojajärjestelmästä tulee pitää huolta säännöllisesti, jotta se toimii oikeaoppisesti eikä rikkoudu ennen aikojaan. KH-kortiston mukaan salaojat tulee tarkastaa kahden vuoden ja huoltaa 5 vuoden välein.

Salaojajärjestelmän toimintaa kannattaa seurata tarkastuskaivoista keväisin lumien sulettua ja syksyllä sateiden aikana. Mikäli salaojaputket ovat tarkastuskaivossa vedenpinnan yläpuolella, on järjestelmässä toimintaedellytykset kunnossa. Jos taas putket ovat vedenpinnan alapuolella, ei salaojitus luultavasti vedä esimerkiksi tukoksen vuoksi. Riskinä on ajan myötä kosteuden pääsy rakenteisiin. Tällöin on hyvä tarkastuttaa järjestelmän toimivuus kuvauksilla ja kaivamalla pari koekuoppaa anturaan asti.

Toimivassa salaojajärjestelmässä salaojaputket ovat tarkastuskaivossa veden pinnan yläpuolella. Mikäli näin ei ole, järjestelmä on luultavasti tukossa ja salaojien kunto tulee tarkastaa ammattilaisella.

Kuvaamalla selvyys salaojien tilanteesta

Veden virtaaminen putkiston läpi ei kuitenkaan todista kuin sen, että putket ovat auki. Erityisesti savimailla routa voi laskea tai nostaa putkea tarkastuskaivojen välillä, joka jättää putkistoon montun, josta vesi ei pääse läpi. Olen itse pyrkinyt aina kuvaamaan tai kuvauttamaan salaojat alapohjan kosteusongelmien ja vastaavien haasteiden yhteydessä.

Ennen vuotta 2000 asennetuissa salaojissa on lähes poikkeuksetta ongelmia, jotka paljastuvat vasta koekuopista ja putkien kuvauksessa. Helpoin tapa varmistua tänä päivänä salaojien toiminnasta on kuvata ne. Kuvaamisen yhteydessä voi toteuttaa myös putkien huoltamisen painehuuhtelulla. Kuvauksella saadaan usein tietoon, onko järjestelmällä ylipäänsä toimintaedellytyksiä.

Näin syksyllä on pihaa siivotessa erinomainen tilaisuus paikallistaa salaojakaivot ja kaivaa ne tarvittaessa esiin. Muista myös kurkistaa kaivoon ja tutkituttaa ne, mikäli viime kerrasta on jo tovi.

Juttu on julkaistu alun perin suomela.fi -sivustolla.

Liittyvät palvelut

Salaojatutkimus

Kuntotarkastus