Kuinka uusin tiilikaton?

Kattotiiliä tehdään savesta tai betonista. Kattotiilet asennetaan yleensä ruoteiden ja tuuletusrimojen päälle tai suoraan kattotuolien päällä olevien kannatinrimojen päälle. Nykyään kattotillien alle on lähtökohtaisesti asennettu aluskate.

Tiilikatoissa lumisten talvien jälkeen joudutaan tyypillisesti vaihtamaan muutamia tiiliä. Tämän vuoksi on hyvä jo rakentamisvaiheessa jättää varatiiliä reilusti. Mikäli tiiliä rikkoontuu normaalia enemmän esimerkiksi sisäjiirien ja lumiesteiden kohdalta, voi syynä olla asennusvirhe alkuperäisessä asennuksessa. Tällöin on syytä tarkastuttaa asia kattoalan asiantuntijalla. Mikäli rikkoontuneita tiiliä ei vaihdeta, on katon vedenpitävyys aluskatteen varassa ja riski siitä, että vettä pääsee yläpohjarakenteisiin ja jopa sisätiloihin lisääntyy merkittävästi.

Tiilikatteen pinta kannattaa myös pitää puhtaana. Ilman epäpuhtaudet ja roskat antavat hyvän kasvualustan sammalkasvustolle. Sammalkasvusto puolestaan alkaa aikaa myöten rapauttamaan tiilen pintaa ja lyhentää siten katteen teknistä käyttöikää.

Suosittelemme, että katto ja yläpohjan rakenteet uusitaan ja peruskorjataan erikseen tehtävän suunnitelman mukaisesti missä on riittävän laajasti tutkittu katon taustarakenteiden kunto.