Raksystems Dry-IT vie ensimmäisenä ulkomaisena yhtiönä Raksystemsin nimeä ja brändiä Suomen ulkopuolelle
Ruotsalainen Dry-IT on ollut osa Raksystems Groupia toukokuusta 2019 lähtien. Yrityksen kohdalle on käynyt onnellinen sattumus, sillä he ovat ensimmäinen ulkomainen tytäryhtiömme ja ovat näin monessa asiassa pioneerin roolissa. Haastattelimme vuoden 2021 alusta yrityksen nimeä ja brändiään Raksystemsiksi muuttavan Raksystems Dry-IT:n toimitusjohtajana toimivaa Jan Havikia sekä viestintäpäällikkö Catarina Wallénia heidän ajatuksistaan juuri ennen isoa muutosta.
Uranuurtajuutta vuodesta 1999 lähtien
Dry-IT:n perusti aikanaan Jan Havik sekä kolme muuta vihreän kiinteistöalan asiantuntijuuden uranuurtajaa Ruotsissa. Yrityksen taustalla oli idea proaktiivisesta käytännöntyöstä; kosteuden aiheuttamien vaurioiden sekä epäterveellisen sisäympäristön aiheuttamien ongelmien ennaltaehkäisystä uusissa rakennuksissa. Vuosien työn jälkeen perustajaosakkaat totesivat rakentaneensa upean yrityksen, joka on saanut kasvaa vuosien saatossa orgaanisesti mutta potentiaalia kehityksen ja kasvun myötä olisi vaikka ja kuinka paljon – yhä korkeamman tason palveluntarjoajaksi.
Mitä Raksystems Dry-IT tekee?
Raksystems Dry-IT tarjoaa kestävän kehityksen palveluita uudisrakennusvaiheessa oleville asiakkailleen sekä jo olemassa oleville kiinteistöjille.
Rakennusvaiheessa olevien kiinteistöjen osalla asiakkaita ovat urakoitsijat ja kiinteistökehittäjät. Yrityksen asiantuntijat auttavat heitä varhaisesta vaiheesta koko prosessin ajan saadakseen rakennukset valmiiksi asiakkaille käyttöönottoa varten. Asiantuntijat auttavat usein koko ympäristösertifiointiprosessin ajan. Tunnetuimpia ympäristösertifikaatteja Ruotsissa ovat mm. Miljöbyggnad, Svanen, BREEAM, LEED, WELL sekä NollcO2. Toinen erittäin mielenkiintoinen kohderyhmä on olemassa olevien rakennusten hallinnoivat ja hoitavat henkilöt. Raksystems Dry-IT auttaa asiakkaitaan myös erilaisissa ongelmatilanteissa, kuten. kosteusvaurioiden tai muun tyyppisten kosteusongelmien sattuessa tai jos sisäilmassa on ongelmia.
Raksystems Dry-IT jakaa Raksystems-konsernin kanssa yhteiset tavoitteet sekä arvot. Arvot, jotka ovat hyvin samansuuntaisia Dry-IT:n aikaisen arvomaailman kanssa; meidän on yhdessä työskenneltävä ja toimittava paremman maailman puolesta. Palveluidemme avulla voimme vaikuttaa suuresti ympäristöön rakennus- ja kiinteistöalalla työskennellessämme.
Miten brändimuutosmatka Raksystemsiksi on sujunut?
Brändimuutos on henkisesti iso matka, joka vaatii merkittävää ajattelutavan muutosta mutta myös useita erilaisia tehtäviä aina erilaisten dokumenttien, käyntikorttien ja työvaatteiden logojen uusimiseen – puhumattakaan tässä tapauksessa myös täysin uusista kotisivuista Raksystemsin asiakkaille Ruotsissa.
”Brändimuutosmatkan alussa tunteet sekoittuivat, koska olin työskennellyt Dry-IT:ssä 11 vuotta, enkä tiennyt, mitä tämä muutos merkitsisi. Ajan myötä tajusin nopeasti, että meillä kaikilla Raksystems Groupissa on samat arvot ja visio, joten muutosprosessista on tullut ilahduttava ja innostava projekti. Näin juuri ennen brändin vaihtamista Dry-IT:stä Raksystemsiksi odotan innolla koko muutosta ja liittymistä Raksystems Groupiin,” Catarina jatkaa.
Työ asiakkaiden kanssa brändimuutoksessa on aloitettu myös pienin askelin. Vahvempi työ alkaa vuoden 2021 alkaessa, kun Raksystems Dry-IT vaihtaa vihreästä siniseen. Asiantuntijat kertovat asiakkailleen muutoksesta mutta itse asiantuntijatyö jatkuu kuten ennenkin, joten loppujen lopuksi arjessa mikään ei muutu mihinkään suuntaan vaan Raksystems Dry-IT:n asiantuntijat jatkavat samalla erinomaisella asiantuntijatiellään, kuten aikaisemminkin.
Miltä Raksystems Swedenin tulevaisuus näyttää?
”Hyvältä – todella hyvältä, sillä olemme liittyneet Pohjoismaiden johtavaan kiinteistöjen hyvinvoinnin asiantuntijayritykseen ja saamme jatkossa jakaa saman vahvan brändin. Meillä Dry-IT:llä on jo 20 vuoden kokemus alalta ja vahva jalansija mutta yhdessä olemme aina enemmän. Olemme uniikkeja alallamme ja meidän businessfokuksella. On upeaa työskennellä Pohjolan Parhaan vuoksi – joka päivä!”, Catarina kertoo.
Vuosi 2021 on pitkästä aikaa vuosi, jonka kulusta emme varmaksi osaa sanoa mitään muuta kuin, että jatkamme työtämme, kuten aina ennenkin vallitsevan tilanteen sallimissa raameissa. Niin Suomessa kuin Ruotsissakin odotetaan jo kovasti, että henkilökohtaiset tapaamiset henkilökunnan kesken sekä asiakkaidenkin kanssa mahdollistuisivat. Koska muutosta on tulossa paljon, ovat tunnelmat odottavaiset.
Raksystems Ruotsi koostuu Ruotsissa useammasta yhtiöstä. Projektledarhuset Ab on liittynyt Raksystems Ruotsiin vuoden 2020 aikana ja yhteistyö on alkanut jo erinomaisesti Dry-IT:n asiantuntijoiden kanssa. Yhteistyömahdollisuudet kasvavat jatkuvasti, kun yhteisiä asiakkuuksia ehditään käydä läpi ja huomataan uusia businessmahdollisuuksia. Kaikkien yritysten palvelut tukevat erinomaisesti toisiaan.
Brändityö sisäisesti ja ulkoisesti jatkuu pitkään, sillä Raksystems Dry-IT:n henkilökunta on ison tehtävän edessä. Heidän avullaan viedään Raksystems ensimmäistä kertaa Suomen rajojen ulkopuolelle eikä tehtävä ole helppo, saati nopea. Työ on pitkäjänteistä ja vaatii jokaiselta paljon. Onneksi johto sekä henkilökunta katsovat positiivisin mielin tulevaa.
”Yksi yhteinen Raksystems-brändi kokoaa voimamme yhteen. Se tulee olemaan voimavaramme kasvussamme ja asiakastyössämme”, Jan päättää.
Dry-IT Ab vaihtaa nimensä tammikuun 2020 alusta Raksystems Dry-IT Ab:ksi ja toimii jatkossakin osana Raksystems Groupia. Raksystems Swedenin asiakkaiden uudet kotisivut avataan 4.1.2020 osoitteessa www.raksystems.se.