Rakennusten energiatodistus muuttuu – ”E-luvun merkitys ja rooli kasvavat tulevaisuudessa”

Uudet energiatehokkuusvaatimukset ulottuvat ensimmäistä kertaa koskemaan myös olemassa olevia rakennuksia.

Sisällys

Raja-arvovaatimuksia E-luvulle

Uudet määräykset tulevat voimaan vuonna 2028 uusille julkisille rakennuksille ja vuonna 2030 kaikille muille uudiskohteille. Uuden A-luokan saavuttaminen olisi tulevaisuudessa myös rajana rakennusluvan saamiselle. Muutokset liittyvät rakennusten energiatehokkuusdirektiivi EPBD:n vaatimuksiin.

”Lakiesityksestä löytyy olemassa olevien ei-asuinrakennusten E-luvuille ensimmäistä kertaa raja-arvovaatimukset vuosille 2030 ja 2033. E-luvun parantamisen näkökulmasta ne eivät näytä kovin tiukoilta. Asia on kuitenkin hyvä tiedostaa, erityisesti jos hallinnoi esimerkiksi vanhoja liikerakennuksia, joissa voi olla vaikkapa öljy- tai kaasulämmitys”, sanoo Susteran johtava asiantuntija ja tiimipäällikkö Sami Nevala.

Raja-arvot koskevat muita kuin asuinrakennuksia, eli esimerkiksi toimistoja, liikerakennuksia, hotelleja, kouluja ja liikuntarakennuksia. Pientalojen omistajia ja taloyhtiöitä EPBD kannustaa energiaremontteihin tiedon, neuvonnan ja tukien avulla.

Vaatimukset sallivat poikkeuksia

Lakiesityksestä löytyy energiatodistukseen myös muita muutoksia. E-luvun laskennassa voisi hyödyntää energiaa säästäviä järjestelmiä aiempaa monipuolisemmin, vaikkapa kaupan kylmälaitteiden lauhdelämpöä. Uuden E-todistuksen laatiminen sallisi myös kohdekäynnin toteuttamisen etänä, kun tietyt ehdot täyttyvät.

Lisäksi vaadittaisiin lisäämään sähköauton latauspisteitä uusiin sekä laajasti peruskorjattaviin kohteisiin. Tietyin poikkeuksin vaatimuksista saa kuitenkin poiketa.

”Jos kohde on ajateltu esimerkiksi purkaa lähiaikoina, siihen ei ole pakko tehdä miljoonaremonttia”, Nevala sanoo.

Hän muistuttaa, että E-luvun merkitys ja rooli kasvavat tulevaisuudessa. E-luku perustuu kuitenkin laskennalliseen kulutukseen, joten sen rinnalle tarvitaan kykyä rakennuksen todellisen kulutuksen arviointiin. Esimerkiksi ilmatiiviysmittaus vaikuttaa E-lukuun, mutta ei välttämättä rakennuksen todelliseen energiankulutukseen.

Kaukolämmöllä etulyöntiasema

Vähäpäästöisesti tuotettu kaukolämpö näyttää saavan lakiesityksessä etulyöntiaseman muihin lämmitysmuotoihin verrattuna. Alueen kaukolämmön energianlähde vaikuttaa rakennuksen E-lukuun. Aiemmin E-luvun laskenta on perustunut kansallisesti vakioituun kaukolämmön kertoimeen.

”Jos kaukolämmön tuotanto painottuu turpeen ja öljyn polttamiseen, rakennus saa heikomman E-luvun kuin samanlainen rakennus uusiutuvilla energianlähteillä tuotetun kaukolämmön alueella. Samanlaisia rakennuksia ei voi siis enää verrata suoraan toisiinsa. Olemme laskeneet, että kaukolämmöstä tulee rakennuksiin E-lukuhyötyjä suhteessa vaikkapa maalämpöön.”

Näillä näkymin kaukolämmön modifioitua kerrointa saisi käyttää olemassa oleville rakennuksille. Rakennusluvan energiavaatimusten täyttymisen osoittamiseen sen käyttämistä ei kuitenkaan sallittaisi.

Työkaluksi perusparannuspassi

Energiatodistuksen rinnalle direktiivi tuo vapaaehtoisen perusparannuspassin. Sen avulla rakennuksen omistaja saa käsityksen siitä, millaisilla toimenpiteillä A-energialuokka voisi olla saavutettavissa.

Energiatodistus löytyy toistaiseksi vain murto-osasta Suomen nykyisiä rakennuksia. Jo tehdyt todistukset ovat kuitenkin uusien todistusten tapaan voimassa 10 vuotta. Jos rakennuksella on jo energiatodistus, se täyttää todennäköisesti tulevatkin vaatimukset.

”Kansallisella tasolla ehkä noin 1015 prosentille rakennuskannasta täytyy oikeasti tehdä parannuksia seuraavan viiden vuoden aikana. Todennäköisesti nämä ovat rakennuksia, joissa säästöpotentiaali on suuri ja investointien takaisinmaksuajat lyhyitä. Suomessa on aika paljon huonoa rakennuskantaa, esimerkiksi öljylämmitystä ja suorasähköä. Niille olisi syytä tehdä energiatehokkuustoimenpiteitä ensimmäiseksi.”

Lue myös tiedotteemme, jonka teimme yhdeksän alan muun toimijan valmisteilla olevasta lainsäädännöstä: Rakennusten vihreä siirtymä ei ratkea vain puhdasta energiaa ostamalla.

Liittyvät palvelut

Energiatodistus

Kirjoittaja:


Lue lisää:

Miksi energiaremontti kannattaa yhdistää putkiremonttiin?

Miksi energiaremontti kannattaa yhdistää putkiremonttiin?

Kun energiaremontin tekee putkiremontin yhteydessä, putkille ja kaapeleille voi käyttää samoja reittejä. Yhdistäminen tuo myös kustannussäästöjä sekä helpottaa asukkaiden ja remonttien tekijöiden arkea.

Lue lisää

Ota yhteyttä

Palvelemme valtakunnallisessa palvelunumerossamme arkisin klo 8-16.