Kiinteistövero nousi 26 kunnassa – teitkö jo kiinteistöveroselvityksen?
Jos kiinteistöveropäätöksessä on virheitä, niiden oikaiseminen voi tuoda merkittäviä veronpalautuksia.
Sisällys
Vuosi 2026 toi muutoksia kiinteistöveroon
Viisi kuntaa laski kiinteistöveroprosenttejaan vuoden 2026 alussa, mutta 26 kunnassa ne nousivat. Esimerkiksi Espoossa rakennusten yleinen kiinteistöveroprosentti nousi 30 prosenttia.
Kiinteistönomistajille Espoon 30 prosentin korotus on iso. Rakennusten yleinen kiinteistöveroprosentti koskee sijoittajien lisäksi käyttäjä-omistajia, jotka käyttävät kiinteistöään johonkin liiketoimintaan.
Vuonna 2024 nostettiin myös maapohjan veroprosentin lakisääteistä alarajaa. Esimerkiksi Espoossa se nousi 30 prosenttia. Korotukset ovat olleet viime vuosina merkittäviä.
Kiinteistövero on usein erityisesti ei-vakituisen asumisen rakennusten suurin yksittäinen kuluerä: suurempi kuin lämmityksen, sähkön tai kiinteistön ylläpidon kulut. Esimerkiksi toimistot ovat usein myös sijoituskiinteistöjä, joissa kiinteistöveroprosentin nousu laskee kiinteistön tuottoa ja arvoa.
Kiinteistöveropäätös voi sisältää virheitä
Kiinteistöveroselvityksen voi tehdä koska tahansa. Ajankohdassa kannattaa kuitenkin huomioida kolmen vuoden takautuva oikaisumahdollisuus. Tämän vuoden puolella tehdyissä selvityksissä voidaan oikaista vielä vuotta 2023.
Alkuvuodesta on hyvä aika tarkastaa verotietoja. Kuluvan vuoden alustavat kiinteistöveropäätökset lähetetään omistajille maaliskuun aikana. Aikaa korjata tietoja on osakeyhtiöillä ja yhteisöillä 30.4. ja yksityishenkilöillä 14.4. saakka. Oma viimeinen korjauspäivä kannattaa aina tarkistaa veropäätöksestä.
Mikäli tietoja korjaa määräpäivään mennessä, saa lopullisen veropäätöksen syksyllä. Veropäätös tulee viimeistään marraskuun lopussa, eikä kuluvalta vuodelta tarvitse maksaa mahdollisesti liian suurta veroa. Silloin voi hakea korjausta oikaisumenettelyn kautta vain aiempien vuosien osalta.
Kiinteistöverotus perustuu kiinteistön tietoihin ja ominaisuuksiin. Veropäätösten virheet voivat liittyä esimerkiksi kiinteistön pinta-alaan, tilavuuteen, valmistumisvuoteen tai kantaviin rakenteisiin. Maapohjan osalta voi olla syytä tarkistaa alennuskaavan käyttö. Alennuskaavaa voidaan soveltaa isoille vähintään 20 000 neliön kokoisille tonteille.
Teollisuusrakennuksille tyypillisimmät virheet liittyvät teknisiin tietoihin: rakennusten lämpötilatasoihin, ilmanvaihtojärjestelmän ominaisuuksiin tai palosammutus- ja hälytysjärjestelmätietoihin.
Rakennukset, joissa on merkittäviä pysäköintitiloja, saattavat hyötyä pysäköintitilojen verotuksen tarkastelusta. Näitä ovat esimerkiksi jotkut toimistot, kauppakeskukset tai asuinkerrostalot. Virheitä voi olla myös esimerkiksi kellari- tai varastotilojen tiedoissa.
Kiinteistöveroselvitys tuo selvää säästöä
Susteralla olemme tehneet tuhansia kiinteistöveroselvityksiä. Palautusten suuruus on tekemissämme kiinteistöveroselvityksissä ollut keskimäärin seitsemän prosenttia kiinteistön verosta. Näin laskettuna esimerkiksi 50 000 euron veroista voisi tulla heti neljältä vuodelta säästöä 14 000 euroa. Sen jälkeen kiinteistö saisi vuosittaisen 3 500 euron verosäästön. Palautukset voivat olla selkeästi suurempiakin. Toisaalta aina korjattavaa ei löydy.
Alkuun pääsemme pelkällä kiinteistöveropäätöksellä. Muita lähtötietoja ei tarvita. Voimme hyödyntää yleisiä lähteitä, kuten karttapalveluita ja rekisteritietoja. Kun etenemme selvityksessä, tarvitsemme pohjakuvia ja mahdollisesti muita lisätietoja. Teemme selvityksen asiakkaalle mahdollisimman helpoksi.
Palkkiomalli sovitaan yhdessä asiakkaan kanssa ennen työn aloitusta. Palkkio voi olla osuus asiakkaan mahdollisista veronpalautuksista tai työmäärään perustuva kiinteä- tai tuntipalkkio. Ota yhteyttä, niin sovitaan teidän tarpeisiinne sopiva tarkistus.
Liittyvät palvelut
Ota yhteyttä:
Kaisa Yli-Paunu
Asiantuntija, vastuullisuuspalvelut
Lue lisää:
Kiinteistöverouudistus: mikä muuttuu?
Asbestia yhä runsaasti suomalaisissa rakennuksissa
Melkinlaiturin peruskoulu ja päiväkoti – pilottihanke ontelolaattojen uudelleenkäytölle
Ota yhteyttä
Palvelemme valtakunnallisessa palvelunumerossamme arkisin klo 8-16.