Viisi jouluista kodin vinkkiä

Joulu ja erityisesti aika ennen sitä voi kulua monissa perheissä kiireisissä merkeissä, mutta kun aatto vihdoin saapuu, se halutaan viettää rentoutuen ja rauhoittuen.

Kokosimme viisi helppoa kodin vinkkiä, joiden avulla joulu saadaan viettää levollisin mielin.

Tee näin:

  1. Polta kynttilöitä maltilla ja varoen. Kynttilöiden polttaminen pienessä tilassa huonontaa sisäilmaa huomattavasti, mutta ne voivat myös aiheuttaa turvallisuusriskin.
  2. Älä kaada kinkkurasvaa viemäriin. Jähmettyessään rasva tukkii putket, joiden puhdistaminen voi olla äkkiä kallis ja isotöinen urakka. Rasvat kannattaa kierrättää käyttäen uudelleen ruoanlaitossa tai heittämällä tyhjässä maitopurkissa sekajätteeseen.
  3. Vaihda perinteiset joulukasvit ilmaa puhdistaviin viherkasveihin. Hyvä jouluinen korvaava vaihtoehto on timanttiananas, jota saa myös monissa joulun väreissä.
  4. Sauno säästäen. Mene joulusaunaan aina koko perheen voimin, sillä kiukaan uudelleen lämmittäminen vie puolet kiukaan energiakulutuksesta. Tarkkaile myös saunomislämpötilaa, saunominen yli 80 asteessa lisää energiakulutusta jopa 20%.
  5. Yhdistä joulusiivoukseen nopeat kodin huoltotoimenpiteet. Esimerkiksi ilmanvaihtokoneen suodattimen vaihdolla parannat huomattavasti sisäilman laatua ja vältyt ikäviltä yllätyksiltä.

Tarkkaile kotisi kuntoa myös jouluna

Oletko seurannut säännöllisesti kotisi kuntoa? Pientaloasujan on hyvä seurata jatkuvasti kotinsa tilannetta ja selvittää säännöllisesti erilaisin menetelmin kotinsa korjaustarpeita. Kun kodin kunnosta pidetään huolta, on koti terveellinen paikka asua ja sen arvo säilyy varmemmin. Kuntotarkastuksella saavutat taloudellisia säästöjä ja saat helpotusta kiinteistön säännölliseen kunnossapitoon.

Liittyvät palvelut

Asuntokaupan kuntotarkastus

KotiApp


Lue myös:

Radon ja usein kysytyt kysymykset

Mitä on radon? Radon on haitallista, sillä keuhkoihin kulkeutuessaan se kasvattaa riskiä…

Lue lisää

Ota yhteyttä

Palvelemme valtakunnallisessa palvelunumerossamme arkisin klo 8-16.