Energiakatselmus maksaa itsensä takaisin jopa yhdellä lämmityskaudella

Lämmityskauden alku on hyvä aika laatia kiinteistölle energiakatselmus. Katselmuksessa pyritään löytämään säästöjä energiaa kuluttavista järjestelmistä ja löytämään kannattavia investointeja.

Energiakatselmus sopii isoihin kiinteistöihin, joissa haetaan energiankulutuksen säästöjä tai etsitään kannattavia energiainvestointeja.

Sisällys

Energiakatselmuksen hyödyt käyttöön heti lämmityskauden alussa

Syksy on väistämättä saapunut ja lämpötilat ovat laskeneet lämmityskauden puolelle eteläisessäkin Suomessa. Se tarkoittaa sitä, että lämmityslaskut alkavat taas pikkuhiljaa kasvamaan.

Nyt onkin erinomainen ajankohta laatia kiinteistölle energiakatselmus. Lämmityskauden alkaessa katselmuksen yhteydessä pystytään varmistamaan esimerkiksi erilaisten lämmöntalteenottojärjestelmien tarkoituksenmukainen toiminta sekä kiinteistön sisälämpötilojen oikeellisuus.

Lämmityskauden alussa tehdyn katselmuksen avulla voidaan saada säästöjä jo tulevan talven aikana esimerkiksi ilmanvaihdon säätöjä muuttamalla. Näillä säästöillä voidaan usein säästää koko energiakatselmuksen hinta.

Mikä on energiakatselmus?

Energiakatselmus on työkalu isojen kiinteistöjen energiatehokkuuden kehittämiseen. Energiakatselmuksessa käydään läpi kiinteistön energiaa kuluttavat järjestelmät ja pyritään löytämään niistä säästöjä erilaisilla säätöteknisillä toimenpiteillä – kuten automaatiojärjestelmän kautta tehtävillä  säädöillä – sekä etsimällä kannattavia investointeja.  

Tyypillisimmät säätötekniset toimenpiteet liittyvät esimerkiksi ilmanvaihdon ja  lämmitysjärjestelmien ohjauksiin, kun taas investoinneista tyypillisempiä on erilaiset automaatio- tai ilmanvaihtojärjestelmien toimenpiteet. Energiakatselmuksissa tarkastellaan myös mahdollisuuksia tuottaa kiinteistössä uusiutuvaa energiaa.

Energiakatselmusta varten kiinteistössä tehdään kohdekierros, jonka aikana kaikki energiaa kuluttavat järjestelmät kartoitetaan perusteellisesti. Erityisesti huomiota kiinnitetään kiinteistön automaatiojärjestelmään ja  ilmanvaihtoon.

Ilmanvaihto aiheuttaa tyypillisesti suuren osan rakennuksen kokonaisenergiankulutuksesta, ja automaatiojärjestelmä on keskeisessä asemassa muun muassa ilmanvaihtojärjestelmän ohjauksessa.

Susteralla energiakatselmuksen laadinnassa huomioidaan aina kiinteistönomistajan tarpeet kiinteistön kehityksen osalta. Tavoitteena voi olla energiakustannusten säästön lisäksi esimerkiksi korjausvelan poisto, kiinteistön taksonomianmukaisuuden saavuttaminen tai hiilijalanjäljen pienentäminen.

Susteran asiantuntijat pystyvät räätälöimään katselmuksen laajuuden vastaamaan kiinteistönomistajan tarpeita, ja katselmukseen voidaan tarvittaessa lisätä Susteran palveluvalikoimasta myös muita palveluita tiiveysmittauksista tulvariskiarvioon.

Energiakatselmuksella ja muilla sen yhteydessä laadittavilla kokonaisuuksilla on suora yhteys kiinteistön arvonnousuun, kun energiakustannukset pienenevät ja mahdollisesti myös energiatodistusluokka paranee.

Susteran laatimat energiakatselmukset kelpaavat myös osaksi suuren yrityksen energiakatselmusta varten laadittavaa kohdekatselmusta. 

Miksi tehdä katselmus juuri loka-marraskuussa?

On muutamia syitä, miksi energiakatselmus on ajankohtainen juuri nyt:

  1. Mahdolliset säätöteknisten toimenpiteiden säästöt saadaan hyödynnettyä täysimääräisenä jo alkavalla lämmityskaudella. Energiakatselmuksella pystyt varmistamaan, että kiinteistösi ohjaukset ovat mahdollisimman energiatehokkaat.
  2. Katselmuksen yhteydessä tarkastetaan esimerkiksi ilmanvaihtokoneiden lämmöntalteenottolaitteiden kunto. Mahdolliset vikatilanteet käyvät ilmi ja saadaan korjattua vielä ennen kovimpia pakkasia, mikä tuo merkittäviä säästöjä.  
  3. Katselmuksen mahdolliset investointiehdotukset saadaan vielä todennäköisesti  vietyä ensi vuoden budjettiin. Susteralla varsinaisen energiakatselmusraportin lisäksi laaditaan tarjous energiaremontista. Näin ollen energiatehokkuustoimenpiteiden toteuttaminen on helppoa ja katselmuksesta saa budjetointia varten tarkat summat.
  4. Nyt kun lämmityskausi on jo alkanut, katselmuksessa pysytään tarkastelemaan, ovatko kiinteistön sisälämpötilat oikealla tasolla.  Turhan korkeat sisälämpötilat nostavat kiinteistön energiankulutusta ja voivat lisätä sisäilman tunkkaisuuden tunnetta. Katselmuksen yhteydessä voidaan tarvittaessa tehdä myös tarkempia, pitkäkestoisia lämpötilamittauksia kiinteistössä.

Kuinka aloittaa energiakatselmus?

Mikäli mietit, voisiko kiinteistösi hyötyä energiakatselmuksesta, kannattaa ottaa yhteyttä meihin Susteran asiantuntijoihin.

Meidän asiantuntemuksellamme pystymme arvioimaan, missä laajuudessa ja millaisiin kiinteistöihin katselmus olisi kannattavinta tehdä.  Energiansäästön aloittamisen suhteen ei kannata odottaa, sillä mitä aikaisemmin sen aloitat, sitä aikaisemmin pääset aloittamaan säästämisen!

Kirjoittaja


Lue myös

Susteralle on laadittu uusi ilmastotiekartta.

Susteralle uusi ilmastotiekartta

Ilmastotiekartta pohjaa hiilijalanjälkilaskentaamme Kuluneen vuoden aikana Sustera on laatinut uuden ilmastotiekartan, joka…

Lue lisää

Ota yhteyttä

Palvelemme valtakunnallisessa palvelunumerossamme arkisin klo 8-16.