Käytännönläheistä asiantuntijatyötä asuntokaupan ytimessä – Niko Rautio
Rakennustekninen asiantuntija Niko Rautio on kulkenut monipuolisen polun rakennusalalla. Vahva käytännön tausta ja halu ratkaista haastavia tilanteita ovat vieneet hänet Susteralla asuntokaupan vaativimpien tapausten pariin.
Sisällys
Käytännön tekemisestä rakennustekniikan asiantuntijaksi
Niko Raution ura rakennusalalla sai alkunsa kirvesmiesopinnoista vuonna 2009. Itä-Suomesta, Pyhtäältä kotoisin oleva Niko kouluttautui myöhemmin rakennustekniikan insinööriksi Kyamkin (nykyisen Xamkin) Kotkan kampuksella ja valmistui vuonna 2014. Alalle hän päätyi alun perin melko sattumalta, “koska kaikki muutkin menivät”, mutta opintojen aikana kiinnostus rakennustekniikkaan syveni nopeasti.
Harjoittelujakson jälkeen työmarkkinatilanne ohjasi Nikon vesivahinkosaneerausten ja kosteusvaurioiden pariin. Seuraavat seitsemän vuotta kuluivat monipuolisissa tehtävissä; kosteuskartoituksissa, tilapäislämmityksissä sekä mittaus- ja kuivaustöissä hyvin erityyppisissä kohteissa. Työskentely sekä kentällä että esihenkilötehtävissä antoi laajan näkökulman rakennusten kuntoon ja siihen, mitä ongelmien taustalla usein on.
Kollegoiden vinkistä Susteralle
Vuonna 2021 Nikon entiset kollegat vinkkasivat Raksystemsistä (nykyinen Sustera) työnantajana, jossa “pössis” on kunnossa. Pian nimet olivatkin jo paperissa, ja Niko aloitti asuntokaupan kuntotarkastajana ja rakennusteknisenä asiantuntijana.
Tällä hetkellä Niko kuuluu laajaan, noin 30–50 kuntotarkastajan asiantuntijajoukkoon kautta Suomen. Pääkaupunkiseudulla kollegoita on noin 20. Työtä tehdään pääosin itsenäisesti, mutta vaativimmissa tapauksissa apu löytyy helposti kollegalta. “Erikoisimmissa tilanteissa on iso etu, että voi ottaa toisen mukaan ja katsoa asiaa useammasta näkökulmasta,” Niko kiittelee.
Riitatilanteiden ratkaisija ja monipuolinen asiantuntija
Nikon nykyisessä työnkuvassa korostuvat erityisesti asuntokaupan riitatilanteisiin liittyvät tutkimukset. Suuri osa työviikosta kuluu kohteiden tutkimiseen, raportointiin ja yhteydenpitoon eri osapuolten kanssa. Lisäksi työnkuvaan kuuluu asuntokaupan kuntotarkastuksia sekä muita asiantuntijapalveluita, kuten tiiveysmittauksia ja lämpökamerakuvauksia.
Työ on yhdistelmä kenttätyötä ja raportointia toimistolla ja juuri työn monipuolisuus tekee siitä Nikon mielestä mielekästä.
“Yhtenä päivänä ollaan haastavan hajuhaitan äärellä, toisena pureudutaan raportointiin ja kokonaisuuksien hahmottamiseen. Jokainen kohde on erilainen”, Niko summaa.
Keväällä 2026 johtavaksi asiantuntijaksi
Niko aloitti maaliskuussa 2026 johtavan asiantuntijan roolissa. Uudessa tehtävässään hän vastaa erityisesti kuluttajapalveluiden laadusta ja kehittämisestä sekä henkilöstön ja asiakkaiden kouluttamisesta.
“Perustekeminen ei muutu, mutta pääsen nyt konkreettisemmin vaikuttamaan siihen, mihin suuntaan olemme menossa. Odotan innolla tulevaa”, Niko kertoo. Kehitys- ja laatutyön rinnalla käytännön asiantuntijatyö säilyy edelleen tärkeänä osana Nikon arkea.
Työkaverit ja vapaus suunnitella omat työpäivät ovat parhaimpia asioita Susteralla
Nikon mukaan Susteralla parasta ovat työkaverit. “Kollegat ovat kaiken avain. Hankalissa tapauksissa voi aina sparrata ja nykäistä hihasta matalalla kynnyksellä. Vastaanotto on aina sama, että katsotaan kimpassa”, Niko kiittelee.
Myös työn joustavuus ja luottamus työntekijään ovat keskeisiä viihtyvyyden tekijöitä. Liukuva työaika ja mahdollisuus suunnitella omat aikataulut antavat vapautta, ja esihenkilöiden luottamus näkyy arjessa. “Tiedetään, että asiat tehdään niin kuin on sovittu eikä puututa turhaan.”
Tasapainoa työn ja vapaa-ajan välillä
Vapaa-ajalla Niko on viime vuosina innostunut liikunnasta. Yhteinen treenikaveri löytyi omasta työyhteisöstä, ja suurin osa treeneistä tehdään toimiston läheisyydessä ja uusien toimitilojen kuntosalilla.
Niko asuu lähellä toimistoa ja viihtyy myös toimistolla. Lisäksi hän toimii oman taloyhtiönsä hallituksen puheenjohtajana, mikä on tuonut arvokasta ymmärrystä taloyhtiöiden arjesta, päätöksenteosta ja kilpailutuksista. Se on antanut näkökulmaa, josta on hyötyä myös asiantuntijatyössä.
Myös matkailu kiinnostaa Nikoa. Pian hän suuntaakin jo seuraavalle seikkailulleen ja kohteena on tällä kertaa Pohjois-Amerikka.
Liittyvät palvelut
Lue myös
Kuntoarvion hinta – mistä se muodostuu?
Rakennushankkeen luontojalanjälki – seuraava suuri askel kestävässä rakentamisessa
Mitä kuntoarvioraportti sisältää?
Ota yhteyttä
Palvelemme valtakunnallisessa palvelunumerossamme arkisin klo 8-16.