Haiseeko kotisi sisäilma ”maakellarille”? – Kyseessä voi olla kloorianisoli

Rakennuksen maakellarimainen kloorianisolin haju on sitkeässä. Sitä voi kuitenkin hallita poistamalla talosta hajua aiheuttavia rakenteita sekä sulkemalla hajun alumiinipintaisilla levyillä seinien sisään.

Kloorianisolia muodostuu kloorifenolista, joka on nykyään Suomessa kielletty puunkyllästysaine.

Sisällys

Kloorianisolia muodostuu kloorifenolista

Kloorianisolia muodostuu kloorifenolista, joka on nykyään Suomessa kielletty puunkyllästysaine. Kun kloorifenolilla käsitelty puu saa kosteutta, muodostuu hajuhaittaa aiheuttavaa kloorianisolia. Voimakas haju tarttuu esimerkiksi vaatteisiin.

”Jos kloorifenolia on käytetty, se todennäköisesti aiheuttaa hajua. Pienikin kosteus riittää, eikä puussa tarvitse olla vielä mikrobivauriota. Kloorianisolin haju kuitenkin sekoitetaan herkästi homeeseen”, kertoo Susteran aluepäällikkö Simo Mutanen.

Kloorifenolia käytettiin Suomessa 1930­–1990-luvuilla erityisesti puurankaisten pien- ja rivitalojen ulkoseinärakenteiden alaosan kosteussuojana. Kloorifenoliyhdisteet ovat myös haitta-aineita. Niiden pitoisuus tulee varmentaa haitta-ainekartoituksessa, kun rakennusta puretaan tai remontoidaan. Suomessa kloorianisolia ei kuitenkaan tällä hetkellä luokitella terveyshaitaksi.

Apua alumiinipintaisista levyistä

Rakenteisiin päässyt kloorianisolin haju vaikeuttaa korjausta, sillä esimerkiksi ulkoseinän alaosasta lähtevä haju voi olla imeytynyt kaikkiin lähellä oleviin pintoihin ja materiaaleihin. Korjauksessa hajua tuottava materiaali ensisijaisesti poistetaan. Vanhoja rakenteita kuitenkin jää, vaikka esimerkiksi sisälevytykset ja eristeet poistettaisiin.

Sileä tiilipinta ei ime niin paljon hajua kuin huokoinen puurakenne. Sitä voi koettaa mekaanisesti hioa, mutta hiominen ei takaa hajun lähtemistä.

”Haju vähenee, kun poistetaan rakenteita, joihin hajua on imeytynyt. Jäljelle jääneet rakenteet ovat vaikeampia. Niistä ei oikein voi taata, että haju lähtisi”, Mutanen sanoo.

Yksi keino on sulkea jäljelle jääneitä rakenteita ja niissä olevaa hajua alumiinipintaisten levyjen avulla seinärakenteen sisään.

”Yhden asiakkaamme taloyhtiöstä löytyi mikrobivauriota ja kosteusvaurioitunut valesokkeli. Poistimme alaosasta pahimmat osat, otimme seinämateriaalin pois ja laitoimme tilalle ohuen alumiinipintaisen lisäeristeen. Rakennuksen pystyrunkoon oli jäänyt kloorianisolin aiheuttamaa hajua, joten suljimme sen alumiinipinnan taakse. Alumiinin päälle teimme uusia seinärakenteita.”

Kloorianisolin voi mitata laboratoriossa

Kloorianisolista löytyy useita eri yhdisteitä.  Yleisin niistä on tetrakloorianisoli, mutta myös muut kloorianisolit aiheuttavat hajua. Kotikonsteilla kloorianisolin hajua on vaikea saada pois. Otsonointi ja kemikaalikäsittely voivat auttaa hajuhaittaan hetkellisesti, mutta eivät pysyvästi. Ilmanvaihdosta kannattaa kuitenkin huolehtia: väärin säädetty ilmanvaihto voimistaa kloorianisolin hajua.

”Ja jos vaikka rivitalokohteessa on koneellinen poisto ilman tuloilmareittejä, hajua on enemmän. Korvausilmaa tulee silloin rakenteiden kautta. Korvausilmaventtiileiden asentaminen voi lievittää hajua, mutta sekään ei poista ongelmaa”, Mutanen sanoo.

Aistinvaraisesti kloorianisolin voi havaita vain hajusta. Laboratoriossa sitä voi kuitenkin mitata materiaali- ja ilmanäytteillä. Mittaamista varten laboratorioon voi lähettää esimerkiksi hajuhaittaa aiheuttavasta puurakenteesta vuollun puulastun.

Laboratoriossa puusta otetaan emissionäyte mikrokammiomenetelmällä. Näyte analysoidaan TD-GC-MS-laitteistolla, jolla saadaan tunnistettua kloorianisoliyhdisteet ja määritettyä niiden pitoisuudet. Näytteen voi ottaa myös sisäilmasta: asunnon huoneilmaa imetään pumpun avulla keräimeen, jonka sisältö analysoidaan laboratoriossa.

Kloorianisolinäytteitä analysoidaan ilma- ja materiaalinäytteistä Labroc Oy:n laboratoriossa Kuopiossa.

”Suurin osa suomalaisesta rakennuskannasta on rakennettu kloorifenolien käyttökaudella. Kloorianisolinäytteitä tutkitaan kasvavia määriä. Tietoa niiden esiintymisestä ja kohteiden korjaamisesta kysytään meiltäkin tasaiseen tahtiin. Kloorianisolien löytyminen voi ratkaista pitkäänkin jatkuneen hajuhaasteen aiheuttajan. Erityisesti remontointi- ja korjaussuunnittelun tukena analyysituloksista on ollut asiakkaillemme suurta apua”, sanoo tutkija Hanna Marttila Labrocilta.

Yhteystiedot


Lue myös

Ota yhteyttä

Palvelemme valtakunnallisessa palvelunumerossamme arkisin klo 8-16.