Ohuteristerappauksen korjaus kustannustehokkaasti – Kahden taloyhtiön yhteishankkeen asiantuntijana

Mäen päällä sijaitsee näyttävä erimuotoisten rakennusten kokonaisuus. Rakennukset kuuluvat vuonna 2005 valmistuneille Asunto Oy Espoon Pilvilaivalle ja Sinitaivaalle. Nuorten yhtiöiden alkutaival on ollut haastava: julkisivuratkaisu on osoittautunut vaurioherkäksi ja yhtiöt ryhtyivät julkisivuremonttiin. Sustera toimi hankkeessa projektinjohtajana, valvojana ja kuntotutkijana.

Sustera toimi asiantuntijana ohuteristerappauksen korjaushankkeessa Espoossa.

Sisällys

Julkisivuratkaisuna ohuteristerappaus

Asunto-osakeyhtiöt Espoon Pilvilaiva ja Sinitaivas koostuvat kumpikin kahdesta kerrostalosta. Rakennuksista puolet on muodoltaan kolmioita ja puolet suorakaiteita. Kolmionmuotoisten rakennusten kerrokset vaihtelevat kahdesta kahdeksaan. Asuinhuoneistoja Pilvilaivassa on 61 ja Sinitaivaassa 58.

Julkisivuratkaisuna rakennuksissa on 2000-luvun uudisrakennuksissa suosittu ohuteristerappaus. Viime vuosina useat asiantuntijat ovat todenneet rakenteen vaurioherkäksi.

”Julkisivujen tarkemmissa tutkimuksissa havaittiin alkupään tuotannolle tyypillisiä liitosten tiivistyksien ja kerrosvahvuuksien virheitä, jotka aiheuttavat esimerkiksi kosteusongelmia”, sanoo taloyhtiön julkisivuille kuntotutkimuksia tehnyt kuntotutkija Susteralta.

Kahden taloyhtiön yhteinen hanke

Kevyt korjaus ei olisi ratkaissut taloyhtiöiden julkisivujen ongelmia, joten taloyhtiöt päättivät ryhtyä julkisivuremonttiin.

”Hanke päätettiin toteuttaa yhteishankkeena, koska kokonaiskuva mäen päällä haluttiin pitää yhtenevänä. Yhtiöillä on myös yhteiskäytössä olevia tiloja kuten parkkihalli, joka tuki yhteishanketta”, kertoo taloyhtiöiden isännöitsijä Lassi Määttänen Reim Pääkaupunkiseutu Oy:ltä.

Uusi julkisivuratkaisu säästi taloyhtiön varoja miljoonalla eurolla

”Aloitin hankkeessa projektipäällikkönä vuoden 2022 alussa. Ensimmäisiä tehtäviäni oli selvittää julkisivuratkaisulle paras korjausmenetelmä. Kustannustehokkain ja teknisesti toimivin ratkaisu löytyi lisätutkimusten jälkeen rapatun julkisivun korjaamiseen tarkoitetusta StoReno-järjestelmästä”, kertoo hankkeen projektipäällikkö Susteralta.

Julkisivujärjestelmä oli uudehko, joten Espoon kaupungin rakennusvalvonta ei ensin hyväksynyt sitä.

”Rakennusvalvonta suositteli tilalle tuulettuvaa levyrappausta, joka olisi ollut miljoonan kalliimpi eikä olisi soveltunut kyseisiin taloyhtiöihin, sillä liittymät ja smyygit olisivat kasvaneet liikaa”.

”Meillä oli aiempaa kokemusta onnistuneista hankkeista StoReno-järjestelmällä, joten puskin asiaa eteenpäin. Lupaa saatiin odottaa pitkään, mutta lopulta järjestelmä hyväksyttiin täyden mittakaavan säärasituskokeiden jälkeen”.

Urakkavaihe toteutettiin rakennus kerrallaan

Urakkavaihe päästiin aloittamaan elokuussa 2024 Pilvilaivan ensimmäisestä rakennuksesta. Urakka valmistui kokonaisuudessaan syksyllä 2025.

”Hankkeen urakoitsijana toimii Rakennusmoodi Oy. Yritys on suhteellisen tuore, mutta henkilökunta on tuttu pidemmältä ajalta ja ammattitaitoa löytyy. Yhteistyö on pelannut yhteen mainiosti”, tiivistää hankkeen valvoja Susteralta.

Onnistunut hanke

Myös taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Timo Karttaavi pitää yhteistyötä ja koko hanketta onnistuneena.

”Ero alkuperäiseen on aivan valtava. Ollaan todella tyytyväisiä tähän miltä talot nyt näyttää, mutta tietysti vielä tärkeämpää on rakenteellinen puoli. Rakenne on nyt niin paljon teknisesti parempi ja saatiin lisää käyttöikää julkisivulle”.

”Yhteistyö sujui hankkeen osapuolien kanssa tosi hyvin. Minun mielestä heiltä löytyi erittäin hyvä asiantuntemus nimenomaan eristerappaukseen liittyen. Kokonaisuudessaan hanke on mennyt aika hyvin. Ollaan kyllä todella tyytyväisiä.”

Oho! Tämä video ei näy, koska olet kieltänyt markkinointievästeiden käytön. Nähdäksesi videon, käy hyväksymässä markkinointievästeet.


Lue myös

Ota yhteyttä

Palvelemme valtakunnallisessa palvelunumerossamme arkisin klo 8-16.