Joutsenmerkki kertoo rakennusten vastuullisuudesta
Pohjoismaissa on satoja Joutsenmerkillä sertifioituja rakennuksia. Suurin osa niistä on rakennettu Ruotsiin, mutta kiinnostus kasvaa koko ajan Suomen markkinoilla.
Sisällys
Joutsenmerkillä etua omaperusteisiin asuntokohteisiin
Kiinteistöille ja uudisrakennuksille on tarjolla laajasti erityyppisiä vastuullisuussertifikaatteja. Näitä ovat esimerkiksi kansainväliset BREEAM– ja LEED-luokitukset, suomalainen Rakennustiedon ympäristöluokitus ja pohjoismainen ympäristömerkki eli Joutsenmerkki. Vastuullisuussertifikaatin valinta kannattaa tehdä heti hankkeen alkuvaiheessa, sillä vaatimukset vaikuttavat suunnitteluun, materiaalivalintoihin ja työmaan toimintaan.
Joutsenmerkki-sertifiointi on suositumpaa Ruotsissa, mutta sen käyttö yleistyy koko ajan Suomessa. Joutsenmerkki on kuluttajien kesken tunnettu brändi, mikä tekee siitä hyvän vaihtoehdon omaperusteisiin asuntokohteisiin. Joutsenmerkityissä rakennuksissa korostuvat materiaalien vaikutukset ympäristöön, mikä tukee rakennusten terveellisyyttä ja energiatehokkuutta.
Vastuullisuussertifikaatista on etua vihreän rahoituksen saamisessa ja siitä on siksi etua pohjoismaisille toimijoille. Kriteereissä on myös paljon samankaltaisuutta EU-taksonomian vaatimusten kanssa, joten taksonomianmukaisuus saavutetaan helposti Joutsenmerkityissä kohteissa. Esimerkiksi uudis- ja korjausrakentamisen kriteeristöissä energiatehokkuus- ja rakennusjätteiden hallinta vastaavat lähes kokonaan EU-taksonomianmukaisuuden vaatimuksia.
Kriteereillä vaikutetaan rakennushankkeen eri vaiheisiin
Joutsenmerkillä on vaikutusta hankkeen suunnittelusta työmaan toimintoihin. Suunnittelussa on esimerkiksi huomioitava kriteerit valaistuksen ohjaukselle ja käyttäjien jätteiden lajittelulle. Työmaalle taas asetetaan kierrätystavoitteet ja vaatimukset omavalvontajärjestelmälle. Sertifiointi huomioi myös rakennuksen energiatehokkuutta ja sisäolosuhteita sekä painottaa rakentamisessa käytettyjä materiaaleja.
Joutsenmerkin kriteerit on jaettu kahteen osaan: pakollisiin ja valinnaisiin pisteisiin. Pakolliset pisteet on toteutettava, ja valinnaisista pisteistä valitaan rakennustyypin mukaisesti vähintään minimimäärä pisteitä. Asuntorakentamisessa täytyy saavuttaa vähintään noin kolmasosa valinnaisista pisteistä, joita on kokonaisuudessaan 64 kappaletta. Osa pakollisista vaatimuksista vaatii fyysisiä suunnitteluratkaisuja, kuten vähähiilisen betonin käyttöä tai sisävalaistuksen hallintatapoja. Vapaavalintaisia pisteitä saa esimerkiksi luonnon monimuotoisella pihasuunnittelulla tai laatimalla purku- ja muunneltavuusstrategian.
Joutsenmerkki-sertifiointi vaikuttaa materiaalien valintaan
Muihin vastuullisuussertifikaatteihin verrattuna Joutsenmerkki painottaa erityisesti materiaalivalintojen tärkeyttä. Tavoitteena on rakentaa rakennus, joka on vähähiilinen ja käyttäjilleen terveellinen.
Rakentamisessa käytetyt materiaalit tuottavat suuren osan rakennuksen elinkaaren aikaisesta hiilijalanjäljestä. Siksi Joutsenmerkki on asettanut vaatimuksia esimerkiksi vähähiilisen betonin hankinnalle. Joutsenmerkki huomioi myös kattavasti erityyppiset rakennusmateriaalit, joilla on vaikutusta tulevien käyttäjien terveyteen. Terveellisten olosuhteiden takaamiseksi kemiallisille aineille on määrätty tiukat päästövaatimukset.
Kattavien materiaalivaatimusten takia on tärkeää, että niitä on sitouduttu noudattamaan suunnittelun tuote-ehdotuksista lähtien. Vaatimusten seuraamista helpottavat Joutsenmerkin omat tietokannat, joiden avulla voidaan tarkastaa materiaalien kelpoisuus sertifikaatille. On myös suositeltavaa nimetä henkilö tai henkilöitä varmistamaan kriteereiden täyttyminen hankkeen aikana.
Perusluvalla ketteryyttä sertifiointiin
Joutsenmerkin perusluvan hakemista kannattaa harkita, jos tavoitteena on sertifioida useampi uudisrakennus. Peruslupaan kirjataan rakentamisen ja suunnittelun periaatteita, joita toteutetaan kaikissa luvan haltijan Joutsenmerkki-hankkeissa. Näin kaikkia samoja dokumentteja ei tarvitse laatia erikseen jokaiselle hankkeelle, vaan jatkossa voidaan hyödyntää peruslupaan laadittua dokumentaatiota.
Peruslupaan sisältyy esimerkiksi seuraavat pakolliset pisteet: materiaalihankintojen periaatteiden laatiminen ja laaditaan kirjallinen suunnitelma siitä, miten urakoitsija valvoo urakkaa koskevien kriteereiden toteutumista.
Sustera on ollut mukana kehittämässä Keskinäiselle Työeläkeyhtiö Elolle Joutsenmerkki-sertifioinnin prosessia. Elolle on kuluvana vuonna myönnetty Joutsenmerkin peruslupa tulevia hankkeita varten.
Joutsenmerkki lyhyesti
- Pohjoismainen Joutsenmerkki on tunnettu kuluttajien kesken.
- Joutsenmerkki sopii erityisesti omakustanteiseen asuntorakentamiseen.
- Tunnetulla sertifikaatilla voi tehokkaasti viestiä käyttäjälle rakentamisen vastuullisuudesta, laadusta ja terveellisyydestä.
- Kriteereissä huomioidaan suunnittelu ja työmaatoiminnot, mutta erityisesti painotetaan materiaalivaatimuksia.
Liittyvät palvelut
Kirjoittaja
Marja Arkonkoski
Asiantuntija, hankkeiden ympäristöluokitukset
Lue myös
Kuntotutkijan havainnot viemärien ja muiden putkien sukituksen ongelmista
Perinteinen putkiremontti vai sukittaminen? Näin valitset oikean menetelmän putkiremontin toteuttamiseen
Neljä syytä toteuttaa taloyhtiön remontti nyt
Ota yhteyttä
Palvelemme valtakunnallisessa palvelunumerossamme arkisin klo 8-16.